Tuhansia loukussa palestiinalaisten pakolaisleirillä

Jatkuvien levottomuuksien takia leirin evakuointi on ollut mahdotonta. Eilispäivän ja viime yön yhteenotoissa Libanonin armeijan ja islamistitaistelijoiden välillä sai surmansa ainakin yhdeksän sotilasta ja neljä islamistia. Tietoja liikkui myös kahden palestiinalaissiviilin kuolemasta.

Punaisen Ristin kansainvälinen komitea kertoi sunnuntaina, että pakolaisleirin 30 000 asukkaasta vielä muutamia tuhansia on loukussa taistelujen keskellä. Jatkuvien levottomuuksien takia leirin evakuointi on kuitenkin ollut mahdotonta.

Eilispäivän ja viime yön yhteenotoissa Libanonin armeijan ja islamistitaistelijoiden välillä sai surmansa ainakin yhdeksän sotilasta ja neljä islamistia. Tietoja liikkui myös kahden palestiinalaissiviilin kuolemasta.

Taistelut saivat uuden käänteen, kun Libanonin armeija ilmoitti edenneensä sisälle palestiinalaisten pakolaisleiriin. Armeija oli aikaisemmin pidättäytynyt tunkeutumasta piirittämäänsä leiriin, jonka turvallisuus on vuonna 1969 solmitun Kairon sopimuksen mukaisesti ollut palestiinalaisten käsissä.

Pääministeri Fuad Siniora sanoi jo aiemmin, että Libanon saattaa joutua muuttamaan taktiikkaansa, jos leirillä piileksiviä ääriaineksia ei saada kuriin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat