Tuhannet yhä ilman sähköä - Pohjanmaalle luvassa ukkosia yöksi

Ukkonen on aiheuttanut päivän ja illan aikana runsaasti sähkökatkoja Lounais- Suomen ja Satakunnan alueella.

Sähköttömiä asiakkaita on Fortumin sähköverkossa eniten Sastamalan ja Paimion alueella. Yhteensä ilman sähköä oli iltayhdeksältä noin 3 000 asiakasta, kertoo Fortum.

Fortumin mukaan osa sähkökatkoksista on kestänyt useita tunteja johtuen vikojen suuresta määrästä ja vaikeista olosuhteista.

Ukkosrintama liikkuu pohjoiseen ja sen arvioidaan aiheuttavan häiriöitä Fortumin sähkönjakeluverkossa Pohjanmaan alueella illan ja yön aikana.

Sääennusteen mukaan ukkoset jatkuvat eri puolilla Suomea vielä huomisen ajan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat