Tuhannet valittaneet Sampo Pankille

Sampo Pankin mukaan jopa 12 000 asiakasta on ollut yhteydessä Sampo Pankkiin verkkopankkiongelmien vuoksi. Järjestelmien yhdistäminen on edelleen kesken, joten joitakin ongelmia voi edelleen ilmetä.

Pankin johto pahoitteli sotkuja jälleen tänään, tällä kertaa toimitusjohtajan suulla.

- Pahoittelemme syvästi sitä, että meidän palvelutasomme ei ole ollut normaalia, teemme kaikkemme, että palvelutaso paranee tästä eteenpäin mahdollisimman nopeasti, Sampo Pankin toimitusjohtaja Ilkka Hallavo sanoi.

Sampo Pankki korvaa asiakkailleen tietojärjestelmäongelmista johtuneet menetykset.

- Kuluttajaviraston kaavake on hyvä apu korvauksia haettaessa, sanoo Sampo Pankin varatoimitusjohtaja Maarit Näkyvä.

Mielipahasta ja huonosta palvelusta annettavia korvauksia pohditaan Sammossa vielä.

Ehdotusta palvelumaksujen hyvittämisestä ei kuitenkaan hyväksytty sellaisenaan. Pankki pohtii ylimääräisen vaivan korvaamista vasta tilanteen palattua normaaliksi.

Tuhannet asiakkaat eivät ole kuitenkaan enää jaksaneet odottaa.

Tietojärjestelmien yhdistymisen myötä muodostuneet ongelmat rassaavat myös henkilökuntaa, joka saa osakseen suoran palautteen asiakkailta.

Eiliset viat korjattu

Sampo Pankin korttien toiminnan eilen iltapäivällä kuudeksi tunniksi katkaissut tietoliikennevika on nyt saatu korjattua ja pankki lupaa korvata vian aiheuttamat taloudelliset vahingot.

Viestintäjohtaja Hannu Vuola sanoo, että Tanskassa ollut tietoliikenneongelma vaikutti Sampoonkin niin, että kortit eivät toimineet.

- Asiakkaille on tästä varmasti aiheutunut paljonkin haittaa. Meille on normaali käytäntö, että korvataan se vahinko, mikä asiakkaille tulee pankin toiminnasta. Me käymme asiakkaan kanssa yksitellen läpi nämä tapaukset.

Kuluttajavirasto vaatii Sampo Pankilta selvityksen yhtiön tietojärjestelmäongelmista viikon sisällä.

Konsernin tietojärjestelmistä vastaavat tanskalaiset totesivat tänään tiedotustilaisuudessa, että ongelmat ovat mahdollisia myös jatkossa. Danske Bankin tietojärjestelmään liitetään ensi vuonna konsernin pankit Baltiassa.

Lue myös:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat