Tuhannet vaativat rauhaa mielenosoituksessa Mogadishussa

Kilpailevien joukkojen välisissä kiivaissa taisteluissa on kuollut jo ainakin 130 ihmistä ja haavoittunut yli 300.

Tuhannet somalialaiset ovat vaatineet loppua verisille väkivaltaisuuksille, jotka ovat viime päivinä ravistelleet pääkaupunkia Mogadishua. Samalla he tuomitsivat Yhdysvaltain tukemat sotapäälliköiden joukot, jota taistelevat islamilaisia sharia-tuomioistuimia tukevia islamisteja vastaan.

Mielenosoitukseen osallistui yli 2000 Mogadishun asukasta. Se järjestettiin islamistien valvomalla jalkapallokentällä.

- Mogadishun väkivaltaisuudet on aiheuttanut ulkopuolinen taho, joka ei välitä Somalian hyvinvoinnista, sanoo sheikki Sharif Ahmed, joka johtaa kaupungin 11 sharia-tuomioistuimen muodostamaa kattojärjestöä.

- Sotaherrojen liitto ei ole kansallinen järjestö, vaan se on ulkomaisen valtion muodostama, hän jyrisee.

Ahmed ei maininnut mitään valtiota nimeltä, mutta hänen kommenttejaan pidettiin viittauksena Yhdysvaltoihin, jota on syytetty sotapäälliköiden tukemisesta osana terrorismin vastaista sotaansa. Yhdysvallat ei ole suoraan vahvistanut väitteitä, mutta amerikkalaisviranomaiset ovat epävirallisesti kertoneet Yhdysvaltain antaneen rahaa sotaherroille.

Yhdysvaltain mukaan sharia-tuomioistuimet ja islamistit suojelevat ulkomaisia taistelijoita ja äärimuslimeita, joiden joukossa on myös al-Qaida-verkoston jäseniä. Somalian uskonoppineet ovat kiistäneet syytökset.

Kiivaat taistelut kilpailevien joukkojen välillä puhkesivat 7. toukokuuta. Niissä on tähän mennessä saanut surmansa ainakin 130 ihmistä ja yli 300 on haavoittunut. Taistelut laantuivat sunnuntaina, kun osapuolet sopivat horjuvasta tulitauosta. Sen pelättiin kuitenkin romahtavan, kun islamistitaistelijat hyökkäsivät tunnetun sotapäällikön kimppuun ja surmasivat kaksi hänen henkivartijaansa.

YK:n turvallisuusneuvosto vaatikin eilen "ehdotonta ja välitöntä" tulitaukoa Mogadishuun. Jo aiemmin Somalian hallitus pyysi ulkopuolista apua taistelujen jalkoihin jääneiden asukkaiden auttamiseksi.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat