Tuhannet TeliaSoneran asiakkaat ärtyivät sähköpostiviasta

Jopa 200 000 suomalaista koskettanut sähköpostivika kesti yli 1,5 vuorokautta. TeliaSoneran asiakkaat ovat moittineet yhtiötä kovin sanoin kehnosta tiedottamisesta.

TeliaSoneran asiakkaat ovat olleet pääsiäisenä tyytymättömiä yhtiön tapaan tiedottaa sähköpostiviasta. Vika haittasi sähköpostipalveluja runsaan vuorokauden.

Asiakkaat moittivat TeliaSoneran tiedotusta internetin keskustelupalstoilla sekä Ruotsissa että Suomessa. Kummassakin maassa viasta oli pieni häiriötiedote verkkosivulla.

Satojatuhansia asiakkaita koskettanut vika esti kirjautumisen sähköpostipalveluun ja jumiutti postiliikenteen. Vika johtui TeliaSoneran Ruotsissa sijaitsevien sähköpostipalvelimien virheellisestä toiminnasta.

TeliaSoneran suomalaisen osapuolen, Soneran mukaan häiriö alkoi pitkänäperjantaina kello 12. Internetin keskustelupalstoilla kuitenkin kerrottiin, että sähköpostipalvelussa oli ollut ongelmia jo torstaina.

Soneran puhelinpalvelu ruuhkaantui eilen asiakkaiden kyselyjen vuoksi. Tänään palvelusta ei enää voinut kysyä sähköpostiongelmista. Päivystysnumeron automaattinen puhelinvastaaja kehotti asiakkaita ottamaan yhteyttä myöhemmin.

Sonera kertoi tänään verkkosivullaan, että vika poistui viime yönä puoli kahden aikaan. Sähköpostien lähetyksessä ja vastaanotossa saattaa esiintyä vielä viivettä, tiedote lisäsi.

Asiakkailla mahdollisuus korvauksiin?

TeliaSonera Finlandin viestintäjohtaja Ahti Martikainen vakuuttaa, että suomalaisten asiakkaiden osalta vika poistui jo viime yön aikana.

Martikaisen mukaan yhtiö yritti tiedottaa asiasta yleisölle ja tiedotusvälineille parhaansa mukaan. Vian korjaamisen aikataulu kuitenkin muuttui koko ajan, mikä vaikeutti tiedottamista.

- Ehkä pikkuisen vaikutti ajankohtakin, viestintäjohtaja myönsi.

Martikainen kertoi, että TeliaSoneran suomalaisten asiakkaiden sähköpostiliikennettä välittää Ruotsissa kymmenen palvelinta. Niistä neljässä oli toimintahäiriö. Tästä voidaan arvioida, että vika vaikutti Suomessa noin 200 000 asiakkaan sähköposteihin. Ruotsissa häiriö oli ilmeisesti laajempi.

Teleyhtiöiden asiakkailla on tietyissä häiriötilanteissa oikeus saada korvausta palvelukatkoksista. Yleensä korvausvelvollisuus syntyy, jos yhteys on poikki yli vuorokauden.

Martikaisen mukaan TeliaSonerassa selvitetään, täyttyvätkö korvauksen saamisen perusteet tässä tapauksessa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat