Tuhannet potilaat edelleen hoitojonoissa

Jonojen purkamista on hidastanut sairaaloiden henkilöstöpula ja palveluiden saannin hitaus.

Sairaanhoitopiirien antamien tietojen mukaan yli kuusi kuukautta hoitoa odottaneita potilaita on jonossa vielä ainakin 8000.

Vaikka viime vuoden maaliskuussa voimaan tullut hoitotakuu on kuitenkin lyhentänyt hoitojonoja tuntuvasti, esimerkiksi tekonivel- ja kaihileikkauksen sekä kuulokojeen sovituksen odottaminen saattaa edelleen venyä.

Monet sairaanhoitopiirit pitävät parhaana pyrkiä lain sallimaa lyhyempiin jonoihin. Näin on muun muassa Pirkanmaalla, jossa yli puoli vuotta hoitoa odottaneiden jono on lyhentynyt hoitotakuun aikana viidesosaan alkuperäisestä.

- Omana kantanani olen usein esittänyt, että meidän pitäisi päästä mieluummin jonnekin 3-4 kuukauden mittaisiin hoitojonoihin, kuten muissakin Pohjoismaissa on tänä päivänä käytäntö, sanoo hallintoylilääkäri Jaakko Herrala Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä.

Jonojen purkamista on hidastanut se, että tekijöitä ei ole riittävästi eikä kaikkia palveluja saa edes rahalla tarpeeksi nopeasti.

- Leikkaussalihoitajista ja yksittäisistä lääkärierikoisosaajista on pulaa. Vaikka ostamme ulkoa paljon palveluita, myös ulkoa ostettujen palvelujen toimitusvarmuus takeltelee joiltakin osin, Herrala kertoo.

Hoitotakuu

Valtakunnallisesti hoitojonot ovat sairaanhoitopiirien antamien tietojen mukaan lyhentyneet viime kesästä keskimäärin 40 prosenttia. Eniten hoitojonot ovat purkautuneet Pohjois-Pohjanmaalla ja Satakunnassa.

Seuraavaksi aiotaan tutkia, onko erikoissairaanhoidon jonojen lyhentämiseksi tehty urakka syönyt voimavaroja muualta terveydenhuollosta, kuten esimerkiksi ennaltaehkäisystä tai kuntoutuksesta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat