Tuhannet muistivat verisunnuntaita P-Irlannissa

Pohjois-Irlannin katolilaiset marssivat tänään verisunnuntain 25-vuotispäivän muistoksi. Samalla Sinn Feinin johtaja Gerry Adams vaati jälleen Englantia tutkimaan uudelleen tuon päivän tapahtumat. Verisunnuntaina englantilaiset sotilaat surmasivat toistakymmentä mielenosoittajaa ja verenvuodatus johti maakunnan pitkään konfliktiin.

Tuhansien marssijoiden oli määrä seurata perinteistä reittiä katolilaisten asuinalueelta Londonderryssä kaupungin muurille asti ja laskea seppeleitä uhrien muistoksi.

IRA:n poliittisen siiven Sinn Feinin johtaja Gerry Adams sanoi Sky tv:n haastattelussa, että "verisunnuntai on avoin haava, sunnuntai, joka ei koskaan päättynyt". Samalla hän kehotti vastentahtoista Englannin hallitusta tutkimaan surmatöistä ilmenneitä uusia teorioita.

Sinn Feinin johtomiehiin kuuluvan Martin McQuinnessin mukaan uudet todisteet ovat paljastaneet uusia asioita verisunnuntaista. Hän sanoi aikovansa vaatia Englannilta anteeksipyyntöä puheessaan tänään.

Vuonna 1972 tehty virallinen tutkimus vapautti vastuusta englantilaiset laskuvarjojääkärit, jotka omien sanojensa mukaan puolustautuivat hyökkäykseltä avaamalla tulen mielenosoittajia vastaan. Kaikkiaan 14 mielenosoittajaa sai surmansa. Tutkimuksessa ei löydetty mitään todisteita siitä, että mielenosoittajat olisivat olleet aseistettuja, mutta ei myöskään mitään sellaista, miksi sotilaita olisi pitänyt rangaista.

Tuoreen kirjan mukaan ensimmäisiä laukauksia eivät suinkaan ampuneet laskuvarjojääkärit, vaan kaupungin muureille sijoitetut tarkka-ampujat. Kirjailija Don Mullan sanoo olleensa tapahtumien silminnäkijä.

Englannin pääministeri John Major kuvasi verisunnuntain tapahtumia viime viikolla murhenäytelmäksi, mutta ei määrännyt surmatyötä uudelleen tutkittavaksi.

Verisunnuntain 25-vuotispäivää vietettiin Pohjois-Irlannissa kiristyneissä tunnelmissa. IRA on jatkanut väkivaltakampanjaansa ja maakunnan tulevaisuudesta käytävät neuvottelut ovat jumissa. Lisäksi Englannin kumppanina neuvotteluissa esiintyvä Irlanti on alkanut vaatia Englantia ottamaan huomioon verisunnuntain tapahtumista ilmenneet uudet todisteet.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat