Tuhannet kunnoittivat Hamas-johtajan muistoa

Äärijärjestö Hamasin johtaja Abdel Aziz Rantisi haudattiin tänään Gazassa. Rantisin eilinen surma on tuomittu laajalti maailmalla.

Kymmenet tuhannet palestiinalaiset osallistuivat tänään Hamasin johtajan Abdel Aziz Rantisin hautajaisiin Gazassa. Israel surmasi Rantisin myöhään eilen illalla ohjusiskulla.

Kaikkien palestiinalaisten äärijärjestöjen taistelijoita osallistui Rantisin hautajaissaattoon. Gazan kadut oli suljettu hautajaissaaton ajaksi. Myös alueen kaupat ja koulut olivat kiinni epävirallisena yleislakkona mielenosoitukseksi Israelin toimista.

Turvatoimet olivat Israelissa kireät, sillä Hamas uhkasi Israelia kostotoimilla Rantisin surman vuoksi. Järjestön sotilaallisen siiven Ezzedine al-Qassamin prikaatien kannanotossa luvattiin "kostojen tulivuorta" Israelille.

-Me räjäytämme kostojen tulivuoren. Meidän kostomme tulee olemaan satakertainen, todettiin lausunnossa.

-Kaikkiin taistelusoluihin julistetaan nyt hälytystila ja yleinen valmiustila siihen saakka, kunnes kosto on toteutettu, kannanotossa uhattiin.

Hamas ilmoitti nimittäneensä tänään myös seuraajan Rantisille. Uuden Hamas-johtajan nimeä ei kuitenkaan paljastettu, sillä palestiinalaiset pelkäävät, että Israel surmaisi hänetkin, kertoi Hamas-lähde. Myös Rantisin edeltäjä, sheikki Ahmed Yassin kuoli Israelin ohjusiskussa viime kuun lopulla.

"Isku valtionterroria"

Hamas-järjestön sotilaallisen siiven johtajan Abdel Aziz Rantisin eilisen surman pelätään suistavan Lähi-idän kiihtyvään väkivallan kierteeseen. Palestiinalaishallinto tuomitsi tuoreeltaan Rantisin murhan "valtionterrorina".

-Tuomitsemme voimakkaimmin mahdollisin sanoin tämän Israelin rikoksen ja valtionterrorin. Nyt maailmalle on selvää, että palestiinalaiset tarvitsevat kansainvälistä suojelua enemmän kuin koskaan, sanoi palestiinalaisten pääneuvottelija Saeb Erekat uutistoimisto Reutersille.

Palestiinalaisten pääministerin Ahmed Qurien mukaan murha oli suora seuraus Yhdysvaltain rohkaisusta.

- Palestiinalaishallitus pitää tätä Israelin terrorikampanjaa suoranaisena tuloksena Yhdysvaltain rohkaisusta ja Yhdysvaltain hallituksen täydellisestä myötämielisyydestä Israelin hallitusta kohtaan, Qurie sanoi.

EU-maat tuomitsivat iskun

Myös EU-maat tuomitsivat iskun tuoreeltaan. Euroopan unionin ulkopoliittinen johtaja Javier Solana totesi Rantisin surman olleen laiton. Solana huomautti, ettei surma myöskään edistä jännitteiden laantumista Lähi-idässä.

-Tämänpäiväinen teko ei helpota Lähi-idän rauhanprosessia, Solana sanoi eilen.

Solanan mukaan Euroopan unioni on toistuvasti tuominnut oikeuden ulkopuolella tapahtuvat surmat.

Britannia tuomitsi surman laittomana ja vastatoimiin yllyttävänä.

-Britannian hallitus on tehnyt toistuvasti selväksi, että tämän kaltaiset "täsmäiskuina tehdyt salamurhat" ovat laittomia, epäoikeudenmukaisia ja yllyttävät vastatoimiin, ulkoministeri Jack Straw sanoi antamassaan lausunnossa.

YK:n pääsihteeri Kofi Annan kertoi puolestaan kannanotossaan olevansa peloissaan siitä, että surma saattaa lisätä ennestäänkin huolestuttavan tilanteen vakavuutta.

Yhdysvallat kehotti Israelia harkitsemaan tekojensa seurauksia Lähi-idässä, mutta muistutti lausunnossaan Israelilla olevan oikeus puolustautua terroristitekoja vastaan. Kannanotossaan Yhdysvallat kertoi lisäksi olevansa hyvin huolissaan alueen rauhasta ja tasapainosta.

(MTV3-Reuters-AFP-STT)

(Seitsemän uutiset 18.04.2004).

Lue myös:

    Uusimmat