Tuhannet kambozhalaiset pakenivat Thaimaahan

Tuhannet ihmiset pakenivat tänään Kambodzhan luoteisosassa puhjenneita taisteluja rajan yli Thaimaahan. Kyseessä oli ensimmäinen kerta vuosiin, kun kambodzhalaisia päästettiin suurin joukoin Thaimaan puolelle.

Thaimaan edustajat kertoivat päättäneensä ottaa pakolaiset vastaan, koska pakolaisten oli pakko päästä pois taistelujen tieltä ja koska heillä ei ollut mitään muuta paikkaa minne mennä. Rajan yli paenneita siviilejä arvioitiin olevan noin 6 000.

Taistelut Kambodzhassa vallan ottaneen Hun Senin ja syrjäytetyn pääministerin Norodom Ranariddhin kannattajien välillä puhkesivat uudelleen varhain tänään Poipetin pohjoispuolella lähellä Thaimaan rajaa. Taisteluja kuvattiin yksiksi kiivaimmista sen jälkeen kun Hun Sen syrjäytti Ranariddhin vallasta heinäkuun alussa.

Uhrien määrästä ei kuitenkaan ollut saatavilla tietoja. Hun Senin joukot ottivat eilen Poipetin kaupungin hallintaansa. Ranariddhin joukkojen kerrottiin joko vaihtaneen puolta tai vetäytyneen viidakkoon.

Rajan ylittäneet pakolaiset ohjattiin kolmen kilometrin päähän rajasta kokoon kyhättyihin leireihin. Thaimaan armeija kehotti sotilaita ja poliisia pitämään huolta siitä, ettei yksikään aseistautunut kambodzhalainen pääse rajan yli. Kambodzhan oppositio kertoi pyytäneensä YK:n pakolaisjärjestöä UNHCR:ää lähettämään mahdollisimman nopeasti hätäaputarvikkeita pakolaisille.

Aseanin valtuuskunta jälleen sovittelemaan

Kaakkois-Aasian maiden järjestön Aseanin valtuuskunta valmistautui tekemään huomenna toisen rauhanvälitysmatkan Phnom Penhiin. Sama valtuuskunta eli Thaimaan, Indonesian ja Filippiinien ulkoministerit kävivät Kambodzhassa jo kaksi viikkoa sitten. Tällöin sovittelumatka kuitenkin epäonnistui.

Valtuuskunnan on määrä tavata Hun Senin lisäksi ulkoministeri Ung Huot. Ulkoministeri varoitti kuitenkin jo tänään naapurimaita puuttumasta Kambodzhan asioihin.
(STT-AFP-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat