Tuhannet kadoksissa New Yorkissa

Syyllisten etsintä jatkuu.

WTC5

Historian tuhoisimman terrori-iskun jälkeiset pelastustyöt jatkuivat kuumeisesti New Yorkissa ja Pentagonissa viime yönä Suomen aikaa.

Noin 5000 ihmisen kerrottiin kuolleen tai olevan kateissa. Pentagoniin kohdistuneessa iskussa pelättiin noin 200 kuolleen tai olevan kateissa.

Yhdysvaltain ilmatila avattiin jälleen lentoliikenteelle, tosin vain Yhdysvaltain kotimaan liikenteelle. Lennot New Yorkin kolmelle pääkentälle peruutettiin eilisiltana Suomen aikaa "FBI:n toimien" vuoksi.

Senaatti evakuoitiin illalla pommiuhan vuoksi. Senaattorit pääsivät kuitenkin jatkamaan työtään noin puolen tunnin kuluttua. Kymmeniä pommivaroituksia annettiin eri puolilla Yhdysvaltoja eilen. Varapresidentti Cheney kuljetettiin turvallisuussyistä presidentti George W. Bushin kesäasunnolle. Yhdysvaltain armeija on edelleen puolustusvalmiudessa.

Powell: Bin Laden syyllinen

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell ilmoitti Osama bin Ladenin olevan epäilty tiistaina tehdyistä terrori-iskuista. Bin Laden kiistää olevansa osallinen iskuihin.

Afganistania hallitseva Taleban voi luovuttaa Osama bin Ladenin islamilaiselle oikeusistuimelle, jos Yhdysvallat todistaa hänet syylliseksi, kertoi Talebanin radioasema yleisradioyhtiö BBC:n mukaan.

Yhdysvaltain viranomaiset ovat tunnistaneet noin 50 hengen ryhmän, jota epäillään osallisuudesta iskuihin. Eilen annettiin lukuisia etsintäkuulutuksia eri osavaltioissa.

Yksi musta laatikko löydetty

Pittsburgin lähelle Pennsylvaniaan pudonneen United Airlinesin lentokoneen musta laatikko on löydetty. Kaapattu Boeing 757 -kone tippui noin 130 kilometrin päähän Pittsburgista. Se oli matkalla Newarkista San Franciscoon. Onnettomuudessa kuoli 45 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Mustan laatikon löytymisen uskotaan tuovan tärkeää tietoa onnettomuuskoneen viimeisistä vaiheista.

Markkinat auki maanantaina

Talouden asiantuntijat pyrkivät rauhoittamaan ihmisiä, jotka pelkäävät iskuista mahdollisesti seuraavaa maailmanlaajuista taantumaa. Yhdysvaltain rahamarkkinat avataan jälleen maanantaina. Wall Streetin uskotaan olevan avautuessaan miinuksella.

Ashcroft: Terroristeja oli kymmeniä

Oikeusministeri John Ashcroft kertoi, että neljässä kaapatussa matkustajakoneessa oli ainakin 18 terroristia. Operaation valmisteluihin arvellaan osallistuneen kymmeniä ihmisiä. Ashcroftin mukaan osa iskuihin osallistuneista oli saanut lentokoulutusta Yhdysvalloissa.

Tutkimuksiin osallistuu noin 4000 FBI:n agenttia ja 3000 muuta henkilöä. Saksan poliisi kertoi eilen pidättäneensä Hampurissa lentokenttätyöntekijän, jota epäillään osallisuudesta terrori-iskuihin. Viranomaiset kertoivat kuulustelleensa myös toista epäiltyä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat