Tuhannet hakeneet kansalaisuuden palautusta

Yli 9 000 ulkomaalaista on saanut Suomen kansalaisuuden ilmoitusmenettelyllä. Reilun neljän ja puolen vuoden aikana jo yli 12 000 henkilöä on laittanut vireille ilmoituksen saadakseen menetetyn kansalaisuuden takaisin.

Eniten kansalaisuuden palauttamista Maahanmuuttovirastosta on haettu Ruotsista, Yhdysvalloista ja Kanadasta.

Viisi vuotta sitten voimaan tullut kansalaisuuslain siirtymäsäännös mahdollistaa menetetyn kansalaisuuden takaisin saamisen ilmoitusmenettelyllä. Mahdollisuus koskee myös entisen ja nykyisen kansalaisen jälkeläistä, vaikka hänellä ei kansalaisuutta olisi koskaan ollut. Ilmoitus on laitettava vireille viimeistään toukokuun loppuun mennessä.

Hakemuksella Suomen kansalaisuutta anoi viime vuonna yli 4 500 henkilöä. Eniten Suomen kansalaisuutta hakevat vuodesta toiseen venäläiset, joita oli kaikista hakijoista yli kolmannes. Seuraavaksi suurimman ryhmän muodostavat serbialaiset. Myönteisen päätöksen sai yhdeksän kymmenestä hakijasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat