Tucker teloitettiin myrkkyruiskeella

Myrkkyruiskeella surmattu Tucker oli ensimmäinen Yhdysvalloissa teloitettu nainen 14 vuoteen.

Kahdesta murhasta tuomittu amerikkalaisnainen Karla Faye Tucker teloitettiin tiistaina paikallista aikaa Huntsvillessä Teksasissa. Tapaus herätti kansainvälistä huomiota ennen muuta kuolemaantuomitun sukupuolen, mutta myös hänen uskonnollisuutensa vuoksi. Vuonna 1983 tuomittu Tucker kääntyi uskoon vankeusaikanaan. Muun muassa paavi ja amerikkalainen tv-saarnaaja vetosivat Tuckerin puolesta.

Amerikkalaiset tiedotusvälineet seurasivat tiiviisti Karla Faye Tuckerin asianajajien viime hetken yrityksiä siirtää tuomion täytäntöönpano. Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi kuitenkin tiistaina viimeisen vetoomuksen Tuckerin pelastamiseksi ja myös Teksasin kuvernööri George Bush - entisen presidentin George Bushin poika - piti kuolemantuomion voimassa.

Itse teloitusta seurasi suuri väkijoukko Huntsvillen vankilan ulkopuolella. Kuolemanrangaistuksen kannattajat iloitsivat äänekkäästi, kun tieto Tuckerin kuolemasta julistettiin. Kuolemanrangaistuksen vastustajat puolestaan arvostelivat rangaistuskäytöstä, joka on heidän mielestään epäinhimillinen ja epäoikeudenmukainen. Suurin osa kuolemaantuomituista kuuluu tilastojen mukaan etnisiin vähemmistöihin.
(STT-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat