Tuberkuloositartunnan vaara kasvaa pitkillä lennoilla

Sekä matkustajien että lentohenkilöstön riski saada tarttuva tauti, esimerkiksi tuberkuloosi, kasvaa pitkillä lentomatkoilla. Maailman terveysjärjestö WHO on laatinut ohjeet, joiden tarkoituksena on vähentää tuberkuloosiin sairastumisen vaaraa lentokoneessa.

WHO korostaa, että vaikka tuberkuloosi ei tartu helposti eli sairastumisen riski on pieni, on olemassa näyttöä siitä, että tuberkuloosi voi tarttua ihmisestä toiseen lentomatkan aikana. Sekä Belgiassa että Yhdysvalloissa tiedetään tapauksia, joissa miehistön jäsen on saanut lentokoneessa tuberkuloositartunnan.

Lentoteitse matkustaa vuosittain noin 1,4 miljardia ihmistä, mutta määrän odotetaan kasvavan 2 miljardiin kymmenen vuoden kuluessa. WHO:n lehdistötiedotteen mukaan lentoyhtiöt ovat tyytyväisiä järjestön laatimista tuberkuloosiohjeista. WHO:n mielestä niin lentoyhtiöt, matkustajat, lääkärit kuin terveydenhoitohenkilöstökin tarvitsevat lisää tietoa tartuntavaarasta, jotta tuberkuloosin leviämistä voitaisiin ehkäistä mahdollisimman tehokkaasti.

WHO:n suositusten mukaan sekä lentohenkilöstölle että matkustajille on tiedotettava asiasta, mikäli koneessa on ollut tuberkuloosia sairastava henkilö. Suositus koskee lentomatkoja, joiden kesto on yli kahdeksan tuntia. WHO korostaa myös, että lentoyhtiöiden pitäisi laatia mahdollisimman luotettavat matkustajaluettelot. Matkustamot olisi varustettava tehokkain ilmansuodattimin eikä matkustajia saisi istuttaa koneessa turhaan koneen ollessa kentällä.

WHO huomauttaa myös, ettei tarttuvaa tuberkuloosia sairastavan pidä matkustaa lentokoneessa, ja muistuttaa, että lentoyhtiöillä on oikeus kieltäytyä ottamasta tällaista henkilöä koneeseen. Tuberkuloosiin kuolee maailmassa noin kolme miljoonaa ihmistä vuodessa, pääasiassa kehitysmaissa.
(STT-NTB)

Lue myös:

    Uusimmat