TT: Suomi ei menesty ilman merkittäviä muutoksia

Teollisuden ja työnantajain keskusliitto haluaa, että Suomen kilpailukyky pidetään mielessä kaikessa päätöksenteossa.

-

Palkanmuodostukseen, verotukseen, sosiaaliturvaan sekä tutkimukseen ja osaamiseen on tehtävä merkittäviä muutoksia, jotta Suomi menestyisi yhä kiristyvässä maailmanlaajuisessa kilpailussa, vaatii Teollisuuden ja työnantajain keskusliitto TT. Järjestön mukaan tuotannon ja työn kilpailukyvyn on oltava keskeinen lähtökohta kaikessa kotimaisessa päätöksenteossa.

Rakenteelliset ongelmat kärjistyvät viimeistään seuraavalla hallituskaudella, jos jo nykyinen hallitus ei ryhdy vaadittaviin muutoksiin, varoittaa TT:n varatoimitusjohtaja Tarmo Korpela.

TT esitteli tänään kannanottonsa globalisaatioon ja Suomen mahdollisuuksista menestyä. Mitään täysin uusia näkemyksiä paperissa ei esitetä, vaan järjestö perää tuttuun tapaan mm. veronkevennyksiä, palkanmuodostukseen yrityskohtaisuutta ja sosiaaliturvaan kannustavuutta. Tärkeää olisi, että uudistukset ovat yhdensuuntaisia.

TT:n viesti on, että jos Suomi onkin ollut yksi aiemman globalisaatiokehityksen voittajista, ilman muutoksia ja muutosvalmiutta Suomi on tuomittu jatkossa häviäjän osaan.

Työpaikkoja menee, mutta ehkä tuleekin

Käytännössä globalisaatio tietää mm. sitä, että tuotannon ja palvelujen siirtyminen maasta toiseen ja maapallon puolelta toiselle kiihtyy, samoin osaajien ja osaamisen siirtyminen. Myös omistuksen kansainvälistyminen jatkuu ja etäännyttää yritysten päätöksentekoa ja tuotantoa toisistaan. Jotta talouden ja hyvinvoinnin kasvupohja säilyisi Suomessa, on yritysten ja sijoittajien haluttava investoida tänne.

Suomen täytyy menestyä myös kilpailtaessa yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnasta sekä pääkonttoritoimintojen ja emoyhtiöiden sijainnista.

Yritysten toimintaedellytysten on Suomessa oltava globaalissa vertailussa erinomaiset, edes hyvä ei riitä, johtaja Jussi Mustonen vertasi.

Korpela muistutti, että vaikka esimerkiksi näyttäviä pääkonttorisiirtoja ulkomaille on tehty vähän, toimintoja on asteittain siirretty koko ajan. Myös yritysten tutkimus- ja kehitystoiminta kasvaa vauhdikkaammin muualla kuin koto-Suomessa.

TT:n resepteilläkin Suomi menettää kilpailun pyörityksessä osan työpaikoista. Joudumme luopumaan osasta vanhaa tuotantoa, palveluja, tutkimusta ja verotuloja. Työllisyystappioita voidaan vähentää, kunhan mm. talouspolitiikka tukee yritysten sopeutumiskykyä.

- Mutta uusia aloja ja töitä syntyy lisää. Parempi työllisyys ja talouskasvu turvaavat hyvinvointiyhteiskunnan perustan, järjestö lohduttaa.

Vaihtoehdot vähissä

Pienenä maana Suomen osana on lähinnä sopeutua. Niinpä vaihtoehdoiksi jää joko muuttua yhdessä sopien tai "itkeä ja muuttua" - jos maa ylipäätään mielii menestyä. Toistaiseksi muutokset on niin meillä kuin muuallakin tehty yleensä vasta sitten, kun kriisit ja konfliktit ovat tarpeeksi kypsyttäneet mieliä.

Yhteisymmärryksessä muutosten tekeminen olisi halvin, mutta ei poliittisesti helpoin tapa, Mustonen myönsi.

Nykyisessä hallitusohjelmassa on panostettu erityisesti työvoiman tarjontaan. Työpaikkoja ei kuitenkaan synny, ellei ole myös työvoiman kysyntää, Mustonen muistutti. Muun muassa palkanmuodostusta, verotusta ja etuuksien kokonaisuutta olisi uudistettava niin, että yritysten kannattaa työllistää ja ihmisten kannattaa aina työllistyä.

Samat lääkkeet löytyvät jo aiemmin talvella julkaistulta työnantajien listalta siitä, miten työmarkkinoita olisi uudistettava.

Kannanotto on toimitettu muun muassa valtioneuvoston kansliaan, jossa valmistellaan parhaillaan kansallista globalisaatiostrategiaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat