TT-säätiö merkitsi avustukset X-miljoonina

Kokoomusta ja keskustaa suurilla summilla tukenut TT-säätiö on suhtautunut kirjanpitoonsa leväperäisesti ja on rikkonut säätiölakia, kertoo Uutispäivä Demari.

Lehden mukaan säätiö ei ole muun muassa merkinnyt tarkkoja avustussummia kirjanpitoonsa, vaan ne on kirjattu x-summina.

Esimerkiksi vuonna 2006 säätiö on jakanut avustuksia yli 3 miljoonan euron edestä. Tuolloin niiden saajiksi on merkitty Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla, Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA sekä Taloudellinen Tiedotustoimisto. Lehden mukaan kunkin tahon avustussumman kohdalla lukee kuitenkin vain "x miljoonaa euroa".

Lisäksi vuonna 2004 perustetun säätiön kahden ensimmäisen vuoden toimintakertomuksissa ei mainita, että säätiö on jakanut rahaa myös keskustalle ja kokoomukselle. Molemmat puolueet ovat aiemmin ilmoittaneet saaneensa TT-säätiöltä satoja tuhansia euroja.

Epäselvyyksiä riittää myös vuoden 2006 tasekirjassa, jossa aiempien vuosien tapaan puhutaan "x miljoonista euroista". Lisäksi tasetiedoissa on lehden mukaan 12 miljoonan euron virhe.

Tasekirjan on allekirjoittanut säätiön koko hallitus. Joukossa ovat muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs sekä Finnairin pääjohtajana aiemmin toiminut Keijo Suila.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat