TT ennustaa kasvua

TT:n barometrin mukaan taantuman pohja on teollisuudessa nyt saavutettu ja tilaukset ovat kasvussa. Huhti-kesäkuun kasvuodotukset ovat voimakkaat.

Teollisuuden ja työnantajain TT:n tuore suhdannebarometri povaa teollisuuden tuotantoon ja vientiin rivakkaa kasvua kuluvan vuosineljänneksen aikana. Siitä eteenpäin riskit huonompaan kehitykseen ovat kuitenkin suuret, sillä maailmantalouden kasvunäkymät eivät ole vieläkään selkiintyneet. Tammi-maaliskuussa teollisuuden suhdanteet jäivät odotettua heikommiksi. TT:n barometrin teollisuuden saldoluku nousi huhtikuussa 29:ään, kun se tammikuussa oli 10.

Suhdanteiden paranemista odottaa nyt 31 prosenttia teollisuusyrityksistä, ja 67 prosenttia uskoo tilanteen pysyvän lähikuukausina ennallaan. Odotukset paremmasta ovat siis vahvistuneet selvästi, mutta viestit tulevasta ovat ristiriitaisia. TT:n toimitusjohtaja Johannes Koroma arvioikin, etteivät reaalitalouden tosiasiat vielä anna pohjaa ennustuslaitosten optimistisimpien, 2-3 prosentin bruttokansantuotteen kasvulukujen toteutumiselle. Se vaatisi vahvaa käännettä tuotannon nousuun. Pyrähdyksen pitää olla sitä reippaampi, mitä pitempään se viipyy, Koroma sanoi.


(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat