Tsunamin uhrien etsinnät jatkuvat

Suomalaisia tsunamiuhreja on tunnistamatta vielä 30.

Aasian hyökyaaltokatastrofissa menehtyneitä suomalaisia on tunnistamatta vielä 30.

-Ikävä kyllä suurin osa tunnistamattomista on lapsia, kertoo Keskusrikospoliisin uhrintunnistusyksikön johtaja, rikoskomisario Ismo Kopra. Hänen mukaansa toiveet siitä, että aivan kaikki vainajat saataisiin kotiin, ovat hiipumassa.

-Totta kai toivomme, että niin kävisi, mutta mahdollisuus on häviävän pieni. On pakko hyväksyä hiljalleen ajatus, että ihan kaikkia ei löydetä. Toiveemme on, että mahdollisimman moni kuitenkin löytyisi, koska yhtä löytynyttä vainajaa kohden on aikamoinen määrä ihmisiä, joihin se vaikuttaa.

Suomalaisten tunnistajien määrä on vähentynyt urakan edetessä.

-Tunnistusryhmän koko on pienentynyt ja se pienenee koko ajan, mutta se on luonnollista, sillä kaikki vainajat on jo käyty läpi. Pääpaino on nyt tunnistamiskeskuksessa, jossa kadonneista syötetään tietoja koneille ja niitä verrataan vainajista saatuihin tietoihin, Kopra sanoo.

Toukokuun lopulla Interpolin johtaja Ronald Noble arvosteli kiivaasti valtioita siitä, että ne eivät anna riittävästi määrärahoja uhrintunnistukseen, mikä on hidastanut tunnistustyötä.

Kritiikki näyttää tuottaneen tulosta, sillä Kopra kertoo, että useat maat ovat aivan viime päivinä antaneet rahaa tunnistustyöhön. Thaimaahan avattiin tili, jonne valtiot voivat antaa avustuksia. Myös Suomi on siirtänyt varoja tilille.

(STT-MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat