Tshetsheenit aloittivat laajan hyökkäyksen

Venäläiset rynnäkköhelikopterit tulittivat tänään Tshetshenian pääkaupungin Groznyin keskustaa raketein ja raskain konekiväärein. Silminnäkijöiden mukaan keskustan yllä kierteli neljä helikopteria sen jälkeen kun tshetsheenisissit tunkeutuivat kaupunkiin varhain aamuyöllä.

Tilanne Groznyissa näytti iltapäivällä rauhoittuneen, mutta oli kuitenkin niin sekava, että tarkkojen tietojen saaminen kuolonuhreista ja haavoittuneista oli mahdotonta. Uutistoimisto Interfax kertoi iltapäivällä tshetsheenissien siirtyneen lähemmäs venäläisten suurinta tukikohtaa, Khankalaa, Groznyin ulkopuolella. Interfaxin mukaan kaupunkiin tunkeutuneet sissit ampuivat Groznyissa alas ainakin viisi venäläistä helikopteria ja myös sotilasajoneuvojen kimppuun oli hyökätty.

Venäläinen sotilasedustaja arvioi, että taisteluissa on kuollut ainakin 13 venäläistä sotilasta ja lähes 50 on haavoittunut. Sotilasjohdon mukaan noin 350 sissiä onnistui tunkeutumaan Groznyiin aamunkoitteessa ja he yrittävät vallata Venäjän asettaman Tshetshenian hallituksen rakennuksia. Hallituksen päämajan pihalla lojui aamulla palanut venäläinen joukkojenkuljetusajoneuvo. Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan kapinalliset olivat asettuneet lähirakennuksiin ja tulittaneet niistä päämajaa.

Venäläisten asettama Tshetshenian johtaja Doku Zavgajev totesi uutistoimisto Interfaxille aiemmin päivällä, että Groznyiin tunkeutui varhain tänään noin 300 tshetsheenitaistelijaa. Sissit hyökkäsivät rautatieaseman rahtiterminaaliin ja iskivät venäläisten katusulkuja vastaan.

Taisteluissa haavoittui ainakin 17 siviiliä, jotka kuljetettiin hoidettaviksi paikalliseen sairaalaan. Haavoittuneista ainakin viisi oli lapsia.

Hyökkäykset myös Arguniin ja Gudermesiin

Sissijohtaja Movladi Udugov ilmoitti tänään, että sissit olivat tunkeutuneet Groznyin lisäksi läheisiin Argunin ja Gudermesin kaupunkeihin. Rinnakkaisiskuihin osallistui satoja tshetsheenisissejä. Udugov sanoi, että sissit ovat vallanneet jo osan kummastakin kaupungista, jotka sijaitsevat Groznyista itään.

Sekä Groznyi että Argun ja Gudermes ovat venäläisten miehittämiä. Interfaxin kirjeenvaihtaja kertoi Argunista, että useita rakennuksia kaupungissa oli tulessa.

Venäläiset lopettavat neuvottelut

Venäläisten neuvottelija Sergei Stepashin sanoi tänään, että venäläiset lopettavat kaikki rauhanneuvottelut tshetsheenijohdon kanssa. Uutistoimisto Interfax kertoi Stepashinin verranneen tshetsheenijohtajia "kansainvälisiin terroristeihin". Stepashinin mukaan venäläiset eivät enää neuvottele tshetsheenien presidentti Zelimhan Jandarbijevin tai esikuntapäällikkö Aslan Mashadovin kanssa, vaan ainoastaan yksittäisten sissikomentajien kanssa.

Aiemmin tänään Stepashin sanoi RTR-television haastattelussa, että Jandarbijevilla oli kaksi tuntia aikaa antaa joukoilleen perääntymiskäsky.

Moskovan Kaiku -radion mukaan Mashadov kertoi tänään, että Jandarbijev oli itse antanut joukoilleen hyökkäyskäskyn ja että hyökkäyksiä johti Shamil Basajev. Mashadovin mukaan tshetsheenit hyökkäsivät pakottaakseen venäläiset rauhanneuvotteluihin. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin Tshetshenia-lähettiläs Tim Guldimann kertoi uutistoimisto AFP:lle, että kapinalliset ovat ilmoittaneet tehneensä tämän päivän hyökkäykset.

Guldimannin mukaan Groznyiin lauantaina saapuneet venäläiset neuvottelijat ovat yrittäneet saada rauhanneuvottelut jälleen käyntiin, eivätkä uudelleen kiihtyneet taistelut välttämättä merkitse neuvottelujen loppumista.

Jeltsin ja Tshernomyrdin: Venäläisjoukkojen tulee "neutralisoida" sissijoukot

Venäjän presidentti Boris Jeltsinin keskusteli tänään pääministeri Viktor Tshernomyrdinin ja turvallisuuspäällikkö Aleksandr Lebedin kanssa Tshetshenian tilanteesta. Jeltsin ja Tshernomyrdin ilmoittivat tapaamisensa jälkeen, että Tshetsheniaan sijoitettujen venäläisjoukkojen tulisi "neutralisoida" sissijoukot, mutta näissä toimissa ei saisi käyttää raskasta aseistusta. Jeltsinin tarkoittamat muut keinot eivät käyneet ilmi tiedonannosta.

Venäläiset ovat kuluvan kesän aikana hyökänneet useisiin kohteisiin Tshetsheniassa käyttäen lähes yksinomaan raskasta ilma- ja tykistötulta. Venäläiset joukot valtasivat Groznyin kiivaiden taistelujen jälkeen helmikuussa vuonna 1995. Suuret osat kaupunkia ovat tuhoutuneet. Venäläisten ja tshetsheenien välisissä taisteluissa on kuollut vuoden 1994 joulukuusta lähtien yli 30 000 ihmistä.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat