Tshetsheenisissit ampuivat alas venäläisen helikopterin

Ainakin 85 ihmistä kuoli, kun tshetsheenisissit ampuivat venäläisen kuljetuskopterin alas Tshetsheniassa tänään, kertoo venäläinen uutistoimisto Itar-Tass. Koneessa oli 112 matkustajaa.

Ainakin 85 ihmistä sai surmansa Tshetsheniassa sattuneessa sotilaskopteriturmassa, kertoi uutistoimisto Itar-Tass tänään lainaten sotilasviranomaisia.

Aiemmin uutistoimisto Interfax kertoi 10 ihmisen kuolleen ja yli 70 loukkaantuneen.

Turman kulusta kerrottiin ristiriitaisia tietoja. Kahden venäläissotilaan mukaan kopteria ammuttiin maasta, mutta Venäjän puolustusministeriön edustajan mukaan se joutui tekemään hätälaskun pääkaupungin Groznyin ulkopuolella.

-Kopterin lentäjä kertoi, että hallintalaitteiden mukaan yksi kopterin roottoreista oli tulessa ja hän pyysi lupaa hätälaskuun, ministeriön edustaja Nikolai Derjabin kertoi valtiolliselle ORT-televisiolle.

Tshetsheenisissit puolestaan kertoivat internetsivuillaan ampuneensa kopterin alas lähellä venäläisten sotilastukikohtaa Hankalassa.

Kopterissa oli kaikkiaan 112 matkustajaa.

Mi-26-merkkinen kuljetuskopteri on yksi maailman suurimmista tuotannossa olevista helikoptereista.

Turma tapahtui lähellä Venäjän tärkeintä sotilastukikohtaa Hankalassa Tshetsheniassa pääkaupungin Groznyin itäpuolella. Kopteri kuljetti joukkoja Pohjois-Ossetian Mozdokista Hankalaan, kun se syöksyi alas, kertoivat lähteet.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat