Tshetsheenijohtaja ottaa vastuun Moskovan teatteri-iskusta

Vaikutusvaltainen tshetshenialainen sotapäällikkö Shamil Basajev sanoo olevansa Moskovan teatterikaappauksen takana.

Vaikutusvaltaisimpiin tshetsheenipäälliköihin kuuluva Shamil Basajev ottaa syyn iskusta ja sanoo, ettei tshetsheenijohtaja Aslan Mashadovilla ole asian kanssa mitään tekemistä.

Tshetsheenikapinallisten verkkosivuilla Basajev pyytää anteeksi, että hän salasi teatterikaappauksen.

Basajevin kuvataan olevan yksi pelätyimmistä tshetsheenikapinallisryhmien komentajista. Basajev, 37, taisteli Venäjän joukkoja vastaan jo ensimmäisessä Tshetshenian sodassa vuosina 1994-1996. Hän menetti toisen jalkansa astuttuaan miinaan vuonna 2000.

Venäläisviranomaisten mukaan Basajev on lisäksi suunnitellut vuonna 1999 Moskovaa ravisuttaneen pommi-iskujen sarjan, jossa kuoli lähes 300 ihmistä. Iskujen seurauksena Venäjä lähetti jälleen joukkonsa Tshetsheniaan.

Basajev myös kaappasi venäläisen matkustajakoneen vuonna 1991 ja osallistui sairaalan kaappaukseen vuonna 1995.

Noin viidenkymmenen tshetsheenin ryhmä kaappasi viime viikon keskiviikkona Moskovassa teatterin, joka oli täynnä yleisöä. Kaappaus päättyi Venäjän armeijan iskettyä rakennukseen runsaat kaksi päivää myöhemmin, lauantain vastaisena yönä.

Lähes kaikki kaappaajat ja toistasataa panttivankia saivat surmansa. Moskovan terveysviranomaisten mukaan panttivangeista 155 henkeä on vielä sairaalahoidossa. Seitsemän potilasta on yhä kriittisessä tilassa.

(MTV3-STT-AFP-Itar-Tass)

Lue myös:

    Uusimmat