Tshekki poistaa Bulgarian kohutaideteoksesta

EU:n puheenjohtajamaa Tshekki on taipunut Bulgarian tahtoon ja lupasi poistaa Brysseliin pystytetystä taideteoksesta Bulgariaa loukkaavan osan.

Bulgarialaiset loukkaantuivat Entropa-taideteoksen osasta, jossa maa esitetään turkkilaisena vessana. Puheenjohtajamaa pystytti suurikokoisen, kaikkia unionimaita humoristisella otteella käsittelevän taideteoksen koristamaan EU:n ministerineuvoston Justus Lipsius -rakennuksen katettua sisäpihaa.

- Bulgariaa koskeva osa poistetaan teoksesta mahdollisimman nopeasti, vahvisti Tshekin EU-lähetystön tiedottaja Jan Vytopil iltapäivällä.

Tshekkiläiset pyysivät tapahtunutta bulgarialaisilta anteeksi, mutta suhtautuivat Bulgaria-osuuden poistamiseen kuitenkin nyreästi. Tshekin varapääministeri Alexandr Vondra korosti teoksen julkistamistilaisuudessa tänä aamuna, että ilmaisunvapaus ja taiteen vapaus ovat demokratian peruselementtejä.

- Rautaesiripun kaatumisen jälkeen Euroopassa ei enää pitäisi enää olla sijaa sensuurille, Vondra sanoi.

Hän painotti, että taideteos ei edusta Tshekin hallituksen näkemyksiä EU-maista.

Bulgarian EU-suurlähettiläs ehti jo ennen teoksen julkistamista lähettää Tshekille kirjeen, jossa vaadittiin teoksen purkamista.

Monty Pythonin jalanjäljillä

Myös Entropa-teoksen luonut tshekkitaiteilija David Cerny pyysi julkistamistilaisuudessa anteeksi bulgarialaisilta. Hän sanoi hyväksyvänsä Bulgaria-osuuden poistamisen teoksesta, jos maa sitä vaatii.

Cerny puolusteli teostaan vetoamalla sen satiirisuuteen. Hän sanoi teoksen kytkeytyvän osaksi eurooppalaisen satiirin perinnettä, jota viimeksi ovat edustaneet muun muassa koomikkoryhmä Monty Python ja Borat-hahmostaan tunnettu Sacha Baron Cohen.

Julkistamistilaisuudessa taideteoksen sähköt kytkettiin päälle. Saksan autobahnien autot lähtivät liikkeelle ja Romanian Dracula-linnan valot alkoivat vilkkua. Eniten huvittuneisuutta herättivät Italian jalkapalloilijat, jotka elehtivät teoksessa säädyttömästi pelivälineidensä kanssa.

Teoksen Suomen-osuuden norsunmetsästyskuvaukseen sähköjen päällekytkeminen ei vaikuttanut.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat