Tshekin hallitus hajoamassa

Tshekin presidentti Vaclav Havel kehotti tänään maan hallitusta eroamaan sen jälkeen kun kahdeksan hallituksen 16 ministeristä oli jättänyt paikkansa. Havelin mukaan kolmen hallituspuolueen olisi pyrittävä muodostamaan uusi hallitus.

Presidentti sanoi kertoneensa näkemyksensä myös pääministeri Vaclav Klausille, jonka puolueen rahoitussotkut ovat hallituskriisin taustalla. Havel on kutsunut hallituspuolueiden puheenjohtajat luokseen neuvottelemaan uudesta hallituksesta huomenna. Tshekin kristillisdemokraattinen puolue ilmoitti eilen vetäytyvänsä hallitusyhteistyöstä. Neljä Demokraattisen kansalaisliiton ODA:n ministeriä päätti tänään jättää paikkansa.

Tshekin hallituskriisin taustalla ovat pääministeri Vaclav Klausin johtaman Demokraattisen kansalaispuolueen ODS:n lahjussotkut. ODS:n epäillään ottaneen vuonna 1995 vastaan yli miljoonan markan laittomat lahjoitukset, jotka ovat saattaneet vaikuttaa tiettyihin yksityistämispäätöksiin. Tshekin hallituksessa on kolme puoluetta ja sillä on 100 paikkaa maan 200 -paikkaisessa parlamentissa. Kristillisdemokraattien vetäytyminen romuttaa käytännössä hallituksen toimintamahdollisuudet.

Pääministeri Klaus neuvotteli tänään puolueensa edustajien kanssa. Hän sanoi vetävänsä tarpeelliset johtopäätökset, mutta kieltäytyi eroamasta saman tien. Valtiovarainministeri ja ODS:n varapuheenjohtaja Ivan Pilip vaati eilen Klausia eromaan puolueen johdosta sotkun vuoksi. Klaus on toistuvasti sanonut, ettei hän tiedä lahjoitusten alkuperää ja kiistänyt, että ne olisivat vaikuttaneet yksityistämiseen.
(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat