TS: Vaarallisia tuotteita vedetty vilkkaasti myynnistä

Vaarallisia tuotteita joudutaan poistamaan kauppojen hyllyiltä huomattavasti aiempaa enemmän. Turun Sanomien mukaan takaisinvetojen määrä on lähes tuplaantunut viime vuodesta.

Turvatekniikan keskus Tukes on tänä vuonna määrännyt 36 takaisinvetoa, kun määrä on aiemmin ollut noin 20 vuodessa. Luvuista puuttuvat sähkölaitteet.

Tukesista kerrotaan, että poistojen kasvanut määrä on ainakin osittain seurausta tehostuneesta valvonnasta.

Myös elintarvikkeiden takaisinvedot ovat yleistyneet. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan niitä on ollut tänä vuonna jo noin 40 eli neljännes enemmän kuin koko viime vuonna.

Tänä vuonna takaisin on vedetty muun muassa wokkivihanneksia, joista löytyi hiiri, mannasuurimoita joiden joukossa oli metallipalasia ja makkaraa josta löytyi muovia.

Takaisinvedettävä tuote on aina luokiteltu selkeästi vaaralliseksi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat