TS: Turkulaisnaisen lasta kiusattiin – äiti uhkasi räjäyttää koulun

Turun Sanomat kertoo tapauksesta, jossa oppilaan äiti soitti vakavia uhkauspuheluja lapsensa kouluun, ja hän oli muun muassa uhannut räjäyttää rakennuksen. 

Äiti oli soittanut yhden aamun aikana kolme puhelua, joista viimeisessä hän oli uhannut tappavansa kaikki ja aloittavansa rehtorista. Nainen oli sanonut istuvansa aseen kanssa autossa koulun ulkopuolella. 

TS:n mukaan lapset kerättiin koulussa turvallisuusohjeiden mukaan sisälle. Rehtorin mukaan osa oppilaista oli itkenyt ja järkyttynyt tilanteesta. 

Ilmiansi itsensä

Poliisi suojasi koulua kunnes äiti ilmoittautui poliisille itse. Äiti kertoi halunneensa keskustella rehtorin kanssa lapsensa koulun vaihtamisesta, sillä lasta oli kiusattu pahasti. 

Uhkailupuheluita edeltäneenä iltana nainen oli juopotellut. Hänet todettiin syylliseksi laittomaan uhkaukseen ja perättömään vaaranilmoitukseen. 

Nainen joutui korvaamaan rehtorille 300 euroa kärsimyksestä ja sai lisäksi 50 päiväsakkoa. 


Lue myös:

    Uusimmat