TS: Tuhansia taloja on jäänyt rekisteröimättä

Suomessa on tuhansia asuinrakennuksia, joita ei löydy Väestörekisterikeskuksen tiedostoista, kirjoittaa Turun Sanomat. Rekisteröimättömistä rakennuksista ei peritä esimerkiksi jätehuoltomaksuja.

Maanmittauslaitoksen kartoissa näkyy Suomessa noin 4,5 miljoonaa rakennusta, joista Väestörekisterikeskuksen tiedossa on 3,3 miljoonaa. Osa puuttuvista rakennuksista on autiotaloja, mutta joukossa on myös asuttuja taloja.

Väestörekisterikeskuksen mukaan vapaa-ajan asuntoja on voitu tahallaan tai vahingossa jättää ilmoittamatta. Mahdollista on myös, että rekisteristä puuttuu rakennuksia, jotka eivät rakennusaikanaan ole tarvinneet rakennuslupaa.

Haamutalojen kartoittaminen on vaikeaa, ellei rakennuksen omistaja tai rekisteripuutetta epäilevä naapuri tee viranomaisille ilmoitusta.Väestörekisterikeskuksen mielestä vastuu ilmoittamattomien rakennusten kartoittamisesta kuuluisi kunnille.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat