TS: Trafi: Kilpailu haittaa lentoturvallisuutta

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin mukaan lentoyhtiöiden kiristyvä kilpailu ja talousahdinko voivat rapauttaa lentoturvallisuutta, kirjoittaa Turun Sanomat.

Trafin mukaan lentoyhtiöiden eloonjäämistaisteluissa taloudelliset päätökset korostuvat. Viraston ilmailujohtaja Pekka Henttu on huolestunut esimerkiksi lentäjien koulutuksen sekä lentokoneiden huolto- ja korjaustöiden ulkoistamisesta.

- Huolestuttavimpana pidän sitä, että koulutusta on lähdetty ulkoistamaan kaupallisille yrityksille, jotka eivät ole lähellä lentoyhtiötoimintaa, Henttu sanoo.

Trafi vastaanottaa vuosittain 5000 ilmoitusta Suomen lentoliikenteen poikkeustilanteista. Hentun mukaan luku on kasvanut jatkuvasti.

Huoli lentoturvallisuudesta on saanut Trafin tarkistamaan toimintatapojaan. Aiemmin esimerkiksi lentoyhtiöiden kokonaistarkastusväli oli 24 kuukautta, nyt siihen vaikuttavat lentoyhtiöistä kerätyt tiedot.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat