TS: Suomalaiskeksinnöstä apua mers-virukseen

Turussa kehittelyssä oleva lääke lupailee parannuskeinoa maailmalla lähes 450 ihmistä tappaneeseen mers-virukseen, uutisoi Turun Sanomat. Fimean mukaan kehitteillä olevia lääkkeitä voidaan käyttää hätätapauksessa. 

Mersin aiheuttamaan hengitystieoireyhtymään ei vielä ole olemassa lääkitystä. Maailmanlaajuisesti virus on tappanut useamman kuin joka kolmannen sairastuneista.

Faron Pharmaceuticals -yhtiön kehittämä Traumakine- lääke on tällä hetkellä viimeisen vaiheen tutkimuksissa.

Fimean lääkevalmisteiden arviointiprosessin johtajan Erkki Palvan mukaan kehitteillä olevia lääkkeitä voidaan ottaa käyttöön hätätapauksissa kuten laajoissa epidemioissa.

– Jos potilaskokeissa on saatu hyviä tuloksia, eikä muita lääkkeitä ole tai ne eivät toimi, on mahdollista ottaa myyntiluvaton lääke käyttöön, Palve kertoi Turun Sanomille.

Palvan mukaan kyseisessä tapauksessa Suomen viranomaisilla ei olisi roolia.

– Järjestely on lääkkeen kehittäjän ja potilaiden kotimaan viranomaisten välinen asia.

Faron Pharmaceuticalsin toimitusjohtaja Markku Jalkanen ei halunnut lehden haastattelussa kertoa kantaansa siihen, voitaisiinko Traumakinea käyttää Etelä-Koreassa.

Jalkasen mukaan Traumakine on ainut maailmassa kehitteillä oleva lääke, joka tehoaa mars-tartuntaan.

Lue myös:

    Uusimmat