TS: Sotalapsia jäi Ruotsiin yli puolet arvioitua vähemmän

Suomalaisia sotalapsia jäi Ruotsiin jopa yli puolet vähemmän kuin on luultu, kirjoittaa Turun Sanomat. Tutkija Pertti Kavénin väitöskirjan mukaan lapsia jäi naapurimaahan noin 7 100 tähän saakka arvioidun 15 000:n sijaan.

Kavénin mukaan tutkimuskirjallisuudessa ja oppikirjoissa esiintyvä aiempi arvio perustuu tilastointivirheeseen. Virhe tapahtui tutkijan mukaan "Suomi-toimistossa", joka toimi Tukholmassa sodan aikana. Sama lapsi saattoi tilastoitua useita kertoja, koska toimisto laskikin matkoja eikä lapsia. Henkilökunnasta oli vajausta, ja tilastointikäytännöt olivat epäyhtenäiset.

Valtiotieteen maisteri Kavén pääsi tulostensa jäljille tutkimalla Ruotsin väestörekisteriä.

Esimerkiksi Ruotsissa dosentti Eric de Geer on jo aikaisemmin esittänyt, että oikea luku olisi noin 6 000.

Väitöskirja tarkastetaan Helsingin yliopistossa reilun kolmen viikon päästä 18. joulukuuta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat