TS: Satamien raideliikenne ei vedä

Raideliikenne Suomen satamiin on pahassa vajaakäytössä, kirjoittaa Turun Sanomat.

Lehden mukaan Helsingin Vuosaaren rahdista vain noin kuusi prosenttia kulkee kiskoilla. Vastaavasti esimerkiksi Ruotsin suurimman sataman eli Göteborgin konttiliikenteestä puolet kulkee eteenpäin rautateitä pitkin. Lisäksi VR lakkautti heikon kysynnän takia kokonaan Turun ja Tukholman välisen junalauttaliikenteen.

Vuonna 2008 avattuun Vuosaaren satamaan rakennettiin parinkymmenen kilometrin mittainen ratayhteys. 200 miljoonaa euroa maksaneella radalla kulkee kuitenkin vain vähän rahtia. Raideliikenteen pieni osuus johtuu raidekuljetusten heikosta kilpailukyvystä.

Vuosaaren satamajohtaja Jukka Kallio kertoo Turun Sanomille, että valtaosa sataman kautta tulevasta tavarasta jää lähelle, joten rahti kannattaa junien sijaan kuljettaa rekoilla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat