TS: Parveketupakointiin tulossa tiukennuksia

Sosiaali- ja terveysministeriö STM suunnittelee rajoituksia parveketupakointiin, kirjoittaa Turun Sanomat. Käytännössä taloyhtiöllä olisi valta kieltää tupakointi asuinhuoneistojen parvekkeella kokonaan, jos siitä aiheutuu naapureille haittaa. Hallituksen esitys uudesta tupakkalaista valmistuu ensi syksynä.

Tupakkadirektiivin viime keväänä hyväksytyt muutokset tulevat voimaan EU:n jäsenmaissa toukokuussa 2016. STM valmistelee uutta tupakkalakia, johon tulee EU-direktiivin lisäksi muutoksia kansallisella tasolla.

Kansallisia muutoksia on esimerkiksi parveketupakoinnin rajoittaminen. Asiasta on jo neuvoteltu eri osapuolten kanssa, mutta rajoitusten yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä.

– Isännöintiliitto haluaisi, että parveketupakointi kielletään kokonaan. STM:n näkemyksen mukaan täyskielto ei ole mahdollinen, mutta tapauskohtaisesti kiellon voisi asettaa taloyhtiö, kertoo neuvotteleva virkamies Meri Paavola STM:stä.

Parveketupakointia ei toistaiseksi säännellä millään lailla. Paavola korostaa, että jokin ratkaisu asiaan on tultava, sillä aiheesta on kiistelty jo 15 vuotta.

– Parveketupakoinnista tulee todella paljon valituksia, ja valitukset ovat lisääntyneet koko ajan. Taloyhtiö voisi kieltää tupakoinnin, jos siitä on haittaa naapurille tai savu kulkeutuu sisälle huoneistoihin, Paavola toteaa.

Muita kansallisia muutoksia ovat tupakoinnin rajoittaminen leikkipuistoissa ja alueilla, joilla lapset ja nuoret liikkuvat sekä nikotiinittomille sähkösavukkeille suunnitellut esilläpitokielto ja ikäraja.

Askien ulkonäkö muuttuu

EU:n tupakkadirektiiviin tulee sekä pakollisia että harkinnanvaraisia muutoksia. Kaikille jäsenmaille pakollisia ovat pakkauksiin tulevat kuvavaroitukset sekä pakkausten ulkonäköön ja muotoon liittyvät yksityiskohtaiset säädökset.

Menthol-savukkeille tunnusomaiset makuaineet kielletään neljän vuoden siirtymäajalla, eli vuoteen 2020 mennessä.

Tupakkateollisuudelle tulee uudenlaisia raportointivelvollisuuksia savukkeiden ainesosiin liittyen. Lisäksi askeihin kaavaillaan turvaominaisuuksia, joilla yritetään ehkäistä tupakkatuotteiden laitonta kauppaa.

Lue myös:

    Uusimmat