TS: Palomiehet sairastavat eniten Kainuussa

Sairauspoissaolojen määrät vaihtelevat Suomen pelastuslaitoksissa reilusti, kertoo Turun Sanomat.

Vähiten sairastetaan Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella, jossa sairauslomapäiviä kertyy keskimäärin kuusi työntekijää kohden. Eniten sairastetaan Kainuussa, jossa sairauspäiviä on 27,6.

Luvut ovat peräisin Suomen pelastusalan keskusliiton selvityksestä, jonka mukaan vuonna 2010 maan keskiarvo oli 15,6 sairauslomapäivää. Syyt vaihteluun eivät ole vielä tiedossa, sillä lukuja vertailtiin ensimmäistä kertaa.

Pelastusjohtaja Mika Kontion mukaan Varsinais-Suomen pienten lukujen taustalla on varhaisen puuttumisen malli, jolla palomiehelle suunnitellaan tarvittaessa vaihtoehtoisia työtehtäviä.

Kainuun suuret luvut selittyvät pelastuspäällikkö Hannu Myllyn mukaan laitoksen pienellä koolla ja miehistön ikärakenteella. ´

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat