Mainos

TS: Näiden yliopistojen tutkintokiintiötä karsitaan

Viisi suomalaista yliopistoa ei ole tuottanut maisterintutkintoja toivottuun tahtiin, kirjoittaa Turun Sanomat. Tästä syystä opetusministeriö on karsinut niiden tutkintokiintiöitä.

Jos tutkintotavoitteissa ei pysytä, se tietää yliopistoille rahanmenetyksiä. Valtio kohdentaa rahoitustaan ensi vuoden alusta erityisesti suoritettujen tutkintojen perusteella.

Ensi vuoden alussa käynnistyvällä kolmivuotiskaudella korkeakoulututkintojensa kiintiöitä menettävät Turun yliopisto, Åbo Akademi, Aalto-yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Oulun yliopisto. Muun muassa Turun ja Itä-Suomen yliopistoissa leikkuri iskee myös tohtorintutkintojen kiintiöihin.*

Maisteriksi valmistumisen tavoiteaika on viisi vuotta. Lehden haastatteleman tuoreen maisterin mukaan tavoite ei anna minkäänlaista joustoa suunnitelmanmuutoksille ja on lähes mahdoton.

(MTV3 – STT)

*Turun Sanomien oikaisu: Tämänaamuisessa uutisessamme yliopistojen tutkintomääristä oli valitettavasti virhe. Opetus- ja kulttuuriministeriö ei karsinut Jyväskylän yliopiston maisteri- tai tohtoritutkintojen kiintiöitä. Sillä kiintiöt päinvastoin kasvavat.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.