TS: Joka kymmenes nuorista miehistä tuntenut vetoa toiseen mieheen

Neljäsosa nuorista naisista on tuntenut seksuaalista vetoa toiseen naiseen, kertoo tuore väitöstutkimus. Asiasta kirjoittaa Turun Sanomat.

Katarina Alangon väitöskirjan mukaan nuorissa miehissä samaan sukupuoleen on tuntenut kiinnostusta joka kymmenes vastaaja.

Alanko ei kuitenkaan kärjistäisi tulosta niin, että joka neljäs 18-32-vuotias suomalaisnainen olisi sisimmässään lesbo. Alangon mukaan suurella osalla kyse on vain fantasioista.

Seksuaalista kanssakäymistä saman sukupuolen edustajien kanssa oli ollut noin kolmella prosentilla miehistä ja noin prosentilla naisista.

Tutkimuksessa oli mukana noin 14 000 suomalaista kaksosta. Tiedot kerättiin kyselytutkimuksella vuosina 2005 ja 2006.

Kaksosilla tehty tutkimus antaa myös uutta tietoa homoseksuaalisuuden synnystä. Alangon mukaan noin puolella homoseksuaalisuus on perinnöllinen ominaisuus.

Homoseksuaalit ja lapsena sukupuolelleen epätyypillisesti käyttäytyneet ihmiset kärsivät aikuisiällä muita yleisemmin esimerkiksi ahdistuksesta ja masennuksesta. Psykiatristen oireiden arvellaan liittyvän lähinnä ympäristön kielteisiin reaktioihin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat