TS: 2- ja 3-vuotiaat katosivat päiväkodista Turussa – toinen löytyi kotoa ja toinen poliisikoiran avulla

Kesken päivän päiväkodista kadonneet pikkulapset huolestuttivat Turussa alkuviikosta. Tapauksesta kertoo Turun Sanomat.

Lehden mukaan kaksi muutaman vuoden ikäistä lasta katosi Turun Kastussa sijaitsevasta päiväkodista kesken pulkkamäkileikkien tiistaina. Toinen lapsista oli kaksivuotias ja toinen kolmevuotias.

Turun Sanomien mukaan toinen lapsista oli mennyt kotiinsa, mutta toista jouduttiin jäljittämään maastosta poliisikoiran avulla. Lehti kertoo, että etsinnät kestivät noin puoli tuntia. Lapsi löydettiin hyvässä kunnossa.

Lehden mukaan lasten katoamista ei huomattu päiväkodissa ennen kuin toinen lapsista oli ilmestynyt kotiinsa. Yksityisen Muksula-päiväkotiketjun yksikön johtaja Minna Lindeman kommentoi tapausta Turun Sanomille ja kuvaili sitä valitettavaksi.

Lue myös:

    Uusimmat