Trumpin kiertueella liikkuu myös ”Peto saattueineen” – salainen palvelu julkaisi kuvat

Kun Yhdysvaltain presidentti lähtee kietueelle, niin kyseessä ei ole mikään pieni operaatio. Presidentti Donald Trumpin alkaneella Aasian kiertomatkalla mukana liikkuu suuri määrä kalustoa.

Yhdysvaltain salainen palvelu on julkistanut harvinaisia kuvia siitä, miten presidentin erikoisvarusteltu autosaattue kuljetetaan maailman toiselle puolelle.

Daily Mail -lehti kertoo, että autot lastattiin valtavan C-17 Globemaster -rahtikoneen tavaratilaan.

Mukana kulkee myös presidentin Cadillac, jotka kutsutaan The Beastiksi, eli Pedoksi. Limusiinissa on järjestelmät mm pommi-iskuja ja kemiallisia hyökkäyksiä vastaan. Siinä on myös kehittyneet viestintäjärjestelmät ja lääkintävarusteita.

– Kun presidentti on Aasiassa, niin emme voineet jättää Petoa kotiin, ilmoittaa salainen palvelu Twitterissä kahden kuvan kera.

Yhdysvalloissa kehitetään parhaillaan uutta versiota Pedosta, jota kutsutaan virallisesti Cadillac One -nimellä.

Presidentin käytössä on kaikkiaan 12 identtistä limusiinia, joita säilytetään salaisen palvelun tarkassa valvonnassa.


Lue myös:

    Uusimmat