Trump-kirjailija Saska Saarikoski väittelystä: Trumpin purjeet yhä myötätuulessa

Trump-kirjailija Saska Saarikoski väittelystä: Trumpin purjeet yhä myötätuulessa 13:33

Donald Trumpista kirjan kirjoittanut Helsingin Sanomien toimittaja Saska Saarikoski sanoo Huomenta Suomen haastattelussa, että Trumpin presidenttiys näyttää jopa mahdolliselta.

– En vielä omilla rahoillani löisi asiasta vetoa, mutta ihan mahdollista se on, Saarikoski sanoo.

Donald Trumpin ja Hillary Clintonin ensimmäinen vaaliväittely viime yönä Suomen aikaa sai Saarikoskenkin valvomaan ruudun äärellä. Hänen mukaansa kumpikaan ei epäonnistunut pahasti. Trump ei tehnyt pahoja virheitä ja jatkaa eteenpäin.

– Trump on varmasti sanonut 50 asiaa. Jos Clinton olisi sanonut yhdenkin niistä, hänen kampanjansa olisi ohi. Trumpin törkeydet on suunnattu hänen omalle kannattajakunnalleen. Nythän niitä ei edes kuultu, Saarikoski arvioi väittelyä.

– Luulen, että Trumpin yksi pyrkimyksistä oli olla ei pelottava. Siinä hän kyllä onnistui.

Saarikosken mukaan Trumpin bisnesoppien siirtäminen valtion johtamiseen voisi olla hieman kyseenalaista, mutta viihdeympyröistä on tarttunut mukaan jotain hyödyllistäkin.

– Diili-ohjelman juontajana hän sanoi, että älä ole koskaan tylsä. Sano aina jotain sellaista, että kamerat ja salamavalot kääntyvät sinuun. Koska, jos kaikki ovat kiinnostuneita sinusta, muut jäävät sinun varjoosi.

Clinton ja Trump kohtaavat vielä kahdesti vaaliväittelyissä.

Historiallinen vaaliväittely meni syyttelyksi 3:56

Clinton:"Tämä on mies, joka on kutsunut naisia sioiksi, nahjuksiksi ja koiriksi" 2:05

Obaman kansalaisuus pöydällä vaaliväittelyssä 1:59

 

Lue myös:

    Uusimmat