Trio Niskalaukaus

Julkaistu 26.03.2003 13:32(Päivitetty 14.09.2004 12:14)

Trio Niskalaukauksen miehistöön kuuluvat Jarkko Petosalmi, kitara, Seppo Pohjolainen, rummut, Nils Ursin, basso sekä Timo Rautiainen, laulu ja kitara. Trio Niskalaukaus on tunnettu paitsi Suomessa myös erityisesti Saksassa. Toukokuussa 2001 bändi julkaisi saksankielisen "In frostigen Tälern" -levyn. Pian se julkaistiin myös Hollannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa. Suomen markkinoille ilmestyi saman vuoden huhtikuussa cd-ep, joka sisälsi seuraavat neljä kappaletta: Nyt on mies! (Niskalaukaukasen omaa tuotantoa), On aika soittaa sinfonia (Tuomari Nurmio -cover, julkaistu "Tuomarin todistajat" -kokoelmalla), yksi liveotos kesän 2000 Ilosaarirockista sekä Kehtolaulu (raskas sovitus "Lintu"-kappaleen tekijän Marja Mattlarin toisesta sävelmästä).

Syksyllä 2001 Trio Niskalaukaus oli lämmittelybändinä HIM-yhtyeen Saksan-kiertueella. Kahdeksan keikkaa sisältävä kierros alkoi Hampurista. Samassa yhteydessä Niskalaukaus teki muutamia omia keikkoja Saksassa ja Itävallassa.

Marraskuussa 2001 kitaristi Karri Rämö poistui Trio Niskalaukauksen miehistöstä. Ero tapahtui bändin mukaan sovun ja yhteisymmärryksen vallitessa. Karri keskittyi jatkossa Psyche Del Buzz -yhtyeensä uraan. Rämön tilalle kitaristiksi kiinnitettiin jyväskyläläinen Jari Huttunen, joka oli tuttu Private Line -yhtyeestä.

Maaliskuussa 2002 ilmestyi Trio Niskalaukauksen kolmas albumi, Rajaportti. Levyn sovituksista vastasi kolmikko Rautiainen - Petosalmi - Martikainen lukuun ottamatta "Elinkautinen"-kappaletta, jonka on sovittanut YUP-kosketinsoittaja Petri Tiainen. Albumin kansitaide koostuu valokuvista, jotka on otettu Rajaportti-nimisessä, Suomen vanhimmassa edelleen toiminnassa olevassa yleisessä saunassa.

Heti ilmestyttyään Rajaportti nousi suomen virallisen albumilistan kärkeen. Toisella listaviikollaan se putosi kakkoseksi, mutta onnistui valloittamaan kärkisijan takaisin. Huhtikuussa 2002 Niskalaukauksen miehet saivat kultalevyt, koska Rajaportti oli ylittänyt 15 000 myydyn levyn rajan.

Ennen pitkäsoiton julkaisua ilmestyi Niskalaukaukselta single, joka sisältää albumillakin olevan biisin "Surupuku" sekä Perttu Hietasen ja Taisto Wesslinin Eino Leinon runoon säveltämän kappaleen "Tulkaa kotiin". Surupuku-single nousi heti ilmestymisviikollaan Suomen singlelistan ykköseksi. Se oli ensimmäinen Niskalaukauksen äänite, joka ylsi näin huimaan saavutukseen. Melkein saman tien se oli myydyin sinkku Suomessa.

Elegia-single julkaistiin toukokuussa 2002. Singlellä on mukana myös Sielun veljet -tribuutilla julkaistu "Mustamaalaan". Kahden listaviikon jälkeen Elegia oli jo valloittanut sijat 2 ja 3, ja kolmannella viikollaan se putosi sijalle 5.

Lumessakahlaajat-sinkku ilmestyi syyskuussa 2002. Lisäksi levylle valittiin "Kova maa" -kappaleen liveversio sekä Niskalaukauksen versio Sakari Kuosmasen kappaleesta "Tie". Lumessakahlaajat nousi heti ensimmäisellä listaviikollaan singlelistan kärkeen.

Tiernapojat ep-levy julkaistiin virallisesti maanantaina 11. marraskuuta 2002. Jo pelkän ennakkomyynnin perusteella se ylsi kultalevyrajan paremmalle puolelle ja ponkaisi ensimmäisellä myyntiviikollaan Suomen virallisen singlelistan kakkossijalle. Kolmannella listaviikollaan se nousi terävimpään kärkeen. Tiernapojat nähtiin tv-esityksenä jouluaattona 2002.

Maaliskuun 2003 Emma-gaala toi Trio Niskalaukaukselle peräti neljä Emma-pystiä. Rajaportti voitti sekä vuoden albumin että vuoden pop-/rockalbumin tittelit, Surupuku oli vuoden biisi ja Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus luonnollisesti vuoden yhtye.

Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen DVD julkaistiin heinäkuussa 2003. DVD sisältää mm. bändin musavideot, livebiisejä, tv:ssä esitetyn näytelmänTiernapojat sekä tv:stä tutun dokumentin Kuusikymmentäkaksi.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki