Tragedia seurakunnan leirillä: Kaksi löytyi kuolleena

Kaksi ihmistä on löytynyt kuolleena viikonloppuna Hollolan Siikaniemessä järjestetyltä syysleiriltä. Kuolleet löydettiin huoneistaan lauantai-aamuna. Poliisin mukaan kuolleet olivat noin 30-vuotiaita Lahdesta kotoisin olevia miehiä.

Siikaniemessä järjestettiin viikonloppuna syysleiri, johon osallistui noin 140 henkilöä. Lahden seurakuntayhtymän viestintäpäällikkö Markku Jalavan mukaan leirillä oli mukana kaikenikäisiä.

– Siellä oli perheitäkin, ja tietenkin traaginen tapaus leimasi loppuleiriä. Leiriohjelmaan lisättiin keskustelua tapahtuneesta, Jalava kertoo.

Leiri pidettiin suunnitellusti sunnuntaihin saakka, mutta leiriohjelmaa muutettiin. Leirillä oli lääkäri, joka totesi kuolemat. Paikalle hälytettiin myös poliisi, joka tutkii asiaa kahtena kuolemansyyn tutkintana. Rikosta ei epäillä kummankaan kuolemassa.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat