Traaginen video Etelä-Korean turmasta julki: Nuoret vitsailivat Titanicista

Etelä-Korean turmalaivalta on löydetty video, joka nostaa traagisella tavalla esiin onnettomuuden kulun. Videolla laivalla olleet nuoret aluksi vitsailevat turmasta ja toteavat kallistuneen laivan olevan kuin Titanic.

Videon oli kuvannut kännykkäkamerallaan 17-vuotias oppilas, jonka ruumis löydettiin yhdessä puhelimen kanssa myöhemmin laivalta.

– Hei, pelastakaa minut, vitsailee eräs miesoppilas videolla, samalla kun joku toinen ehdottaa, että video olisi myöhemmin hauska laittaa Facebookiin.

– Tämä alkaa olla niin kuin Titanicilla, yksi nuorista toteaa, kun Sewol alus alkaa kallistua yhä enemmän.

Kännykän aikatunnisteista käy ilmi, että videon tallentanut oppilas oli alkanut kuvaamaan aamulla kello 8.52. Tämä on useita minuutteja aiemmin kuin laivan henkilökunta lähetti hätäsignaalin.

Vielä 11 minuuttia myöhemmin oppilaat olivat yhä hyvällä tuulella. Yksi nuorista vitsaili, että ”voisi olla aika jättää viimeiset sanani”, toiset taas väittelivät siitä, pääsisiköhän tapahtuma uutisiin.

Videon on toimittanut eteläkorealaisille uutisvälineille sen kuvanneen oppilaan isä. Julkisuuteen päästetyllä tallenteella nuorten kasvot on peitetty tunnistamisen estämiseksi.

"Mitä kapteeni tekee?"

Videon taustalla on kuultavissa kuulutukset, jossa matkustajia kehotetaan pysymään paikallaan.

– Mitä kapteeni tekee, yksi oppilaista kysyy videolla.

Kapteenia ja turmasta selvinnyttä miehistöä on arvosteltu ankarasti evakuointikäskyn viivyttämisestä. Poistumiskäsky annettiin vasta niin myöhään, että laivalta pelastautuminen oli jo lähes mahdotonta.

Kapteeni on perustelut evakuointikäskyn viivyttämistä sillä, että hän pelkäsi veteen pelastautuvien ihmisten joutuvan virtojen viemäksi ja hukkuvan ennen pelastusalusten ehtimistä paikalle.

Sewol-aluksen kyydissä oli 476 henkilöä. Näistä 325 oli saman koulun oppilaita. Turmassa on vahvistettu menehtyneen tähän mennessä 225 ihmistä, 77 henkilöä on yhä kateissa.

Turmavideon kuvannut oppilas lopetti videon tallentamisen noin kello 9.06. Tähän mennessä tunnelma oli alkanut muuttua pelokkaaksi.

Yksi oppilaista valittaa, että hänen jalkansa tärisevät ja että hän tuntee itsensä pahoinvoivaksi. Toinen reagoi puolestaan kuulutuksiin, joissa ihmisiä kehotetaan laittamaan ylleen pelastusliivit.

– En ymmärrä. Pelastusliivit pitää laittaa ylle? Tarkoittaako tämä sitä, että laiva on uppoamassa?

Julkisuuteen tullut filmi on nostattanut entisestään raivoa onnettomuudesta ja erityisesti kapteenin sekä miehistön toimista.

Etelä-Korean rannikkovartioston maanantaina julkaisemalla videolla näkyy, kuinka aluksen kapteeni pakenee laivalta haparoiden turvaan satojen matkustajien ollessa yhä ansassa aluksella.

 

Lue myös:

    Uusimmat