TPS-luotsi: Pojat alkavat kasvaa miehen mittoihin

Jalkapalloliigan jumbojoukkue TPS pystyi ottamaan kotikentällään kauden kolmannen voittonsa, kun se nujersi IFK Mariehamnin 3-1.

Voitto ei nostanut joukkuetta pois peränpitäjän paikalta, mutta oli tärkeä, koska se piti eron edellä oleviin kohtuullisena.

Ennen kauden alkua kärkipäähän veikattu IFK Mariehamn on yllättäen pudonnut pahasti sarjan häntäpäähän.

TPS otti pelin alusta alkaen haltuunsa. Viime ottelussa ensimmäisen liigamaalinsa tehnyt Eero Tamminen teki 1-0. IFK tasoitti nopeasti, mutta Tamminen iski heti uudestaan 2-1. Puoliajan lopuksi Juho Lehtonen vielä puski 3-1.

Toisella puoliajalla TPS tyytyi varmistelemaan tilannetta eikä IFK pystynyt minkäänlaiseen kiriin.

- Pojat alkavat kasvaa miehen mittoihin, tokaisi tyytyväinen TPS-luotsi Mika Laurikainen.

Hän oli tietysti tyytyväinen pisteistä, mutta erityisesti tavasta, jolla joukkue ne hankki.

- Paljon on vielä tekemistä, hyvin on menty eteenpäin, Laurikainen iloitsi.

Esimerkiksi sopii hyvin kahden maalin mies Eero Tamminen.

IFK:n valmentaja Pekka Lyyski oli varsin mietteliäs.

- Täytyy myöntää, että meillä on nyt vaikeuksia joka alueella. Loukkaantumiset ovat tietysti yhtenä syynä, mutta kyllä kentällä olevien miesten pitäisi saada aikaan enemmän, Lyyski murisi.

TPS:n toiminnanjohtaja Juha Reini kertoi, että joukkue hakee edelleen aktiivisesti hyökkääjää, mutta markkinat ovat pienet eikä TPS juuri houkuttele.

Lue myös:

    Uusimmat