Toyota-pomon selitys ei kelvannut tuomaristolle – näin Kalle Rovanperän aikasakkoa perusteltiin

Uuden-Seelannin MM-rallin tuomaristo on mätkäissyt viiden sekunnin aikasakon Kalle Rovanperälle ennen lauantain erikoiskokeita.

Rovanperän kilpurin hybridiyksikkö vapautti liikaa energiaa kilpailun avanneella yleisöerikoiskokeella torstai-iltana. Raja-arvoksi oli asetettu 240 kilojoulea, ja datatietojen mukaan MM-sarjaa johtavan Rovanperän Toyotasta irtosi hetkellisesti 240,16 kilojoulen verran lisäbuustia.

Tiimit olivat saaneet ennen kilpailua tiedon, kuinka paljon hybridiyksiköstä voi ottaa irti energiaa yleisöpyörityksellä. Toyotan tekninen johtaja Tom Fowler antoi tuomaristolle selvityksen, miksi Rovanperä ylitti niukasti rajan.

– Fowler hyväksyi mitatun arvon. Hän kuitenkin perusteli, että tiedotteessa raja-arvolle ei ollut laitettu desimaalia, minkä vuoksi sensorilukema voisi olla maksimissaan 240,4 kJ ennen kuin se ylittää raja-arvon, tuomariston päätöksessä todetaan.

– Lisäksi hän huomautti, että autoon numero 69 (Rovanperän auto) laitetun hybridiyksikön sensorilukemassa on noin +1,00 prosentin heitto verrattuna Kenian Safari-ralliin, missä yksikköä oli viimeksi käytetty.

Tuomaristo puolestaan totesi, että asetettu raja oli maksimiarvo.

– Tämän vuoksi tuomaristo ei hyväksy kilpailijan ensimmäistä perustelua. Lisäksi tuomaristo huomauttaa, että kilpailijan vastuulla on huolehtia siitä, että sensorit antavat luotettavia tuloksia.

Rovanperä ei ollut ainoa kilpailija, joka sai rangaistuksen tästä syystä. Aiemmin tuomaristo jakoi niin ikään viiden sekunnin aikasakot Hyundain Ott Tänakille ja Thierry Neuvillelle. Tänak menetti sakon vuoksi kilpailun kärkipaikan Toyotan Elfyn Evansille.

Evansilla on sorakilpailussa 4,8 sekunnin etumatka Tänakiin. Sebastien Ogier on kilpailussa kolmantena (+6,5) ja Rovanperä neljäntenä 12 sekunnin päässä kärjestä ennen lauantain erikoiskokeita.

Uuden-Seelannin MM-ralli jatkuu perjantai-iltana kello 22.08 Suomen aikaa.

Lue myös:

    MM-rallivideot

    Uusimmat