Toyota nousi automaailman kuninkaaksi

Japanilainen Toyota on automaailman uusi kuningas. Yhdysvaltalainen General Motors menetti viime vuonna kärkipaikkansa, jota se piti hallussaan 77 vuotta.

GM hallitsi maailman automarkkinoita lamasta lamaan. Yhtiö otti kärkipaikan 1930-luvun suuren laman alkupäivinä autoilun alkuaikojen hallitsijalta Fordilta ja menetti sen maailmantalouden aloitettua nykyisen syöksynsä.

Toyota otti viime vuonna johtoaseman, vaikka sen myynti laski 4 prosenttia. Useimmat muut autovalmistajat ovat kuitenkin kokeneet vielä suurempia menetyksiä automarkkinoiden laman seurauksena. GM:n myynti rojahti 11 prosenttia. Loka-joulukuussa syöksy syveni 26 prosenttiin.

Toyota myi viime vuonna hieman alle 9 miljoonaa autoa. GM jäi 8,35 miljoonaan autoon.

Japanilaisyhtiö oli hilkulla ohittaa GM:n jo vuonna 2007. Tuolloin ero oli vain 3500 autoa Toyotan tappioksi.

GM:n pääjohtaja Fritz Henderson väittää, ettei Toyotan nousu ykköseksi liikuta häntä.

- Rehellisesti sanoen, tämä ei ole asia, johon kiinnitän paljoa huomiota. Minulle on paljon enemmän merkitystä sillä, miten saamme GM:n menestymään, Henderson sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

GM:llä onkin tekemistä menestymisensä kanssa. Jättiyhtiö hoippuu konkurssin partaalla. Joulukuussa GM sai hätäapuna 4 miljardin dollarin (3,1 miljardin euron) lainan Yhdysvaltain hallitukselta, joka vaatii yhtiöltä maaliskuun loppuun mennessä selkeätä suunnitelmaa kurssin kääntämiseksi.

Hendersonin mukaan GM:n kassa kuivuu kuitenkin ennen määräaikaa, ellei yhtiö saa uutta rahoitusta.

Autoalan lama on iskenyt myös Toyotaan, joka on putoamassa tappiolle ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Toyotaa pidetään maailman vahvimpana autovalmistajana, joten sen kassa kestää nykyvaikeudet.

Parempi laatu

GM:n ja kahden muun suuren amerikkalaisvalmistajan Fordin ja Chryslerin tuoreet vaikeudet johtuvat siitä, että bensiinin hinnan kohoaminen romahdutti niiden valmistamien bensasyöppöjen katumaastureiden myynnin. Nyt automarkkinat ovat pysähtyneet muutenkin yleisen taantuman vuoksi.

Taustalla on kuitenkin japanilaisten autojen parempi laatu ja tehokkaampi tuotanto. Toyota on noussut jo GM:n kotimarkkinoilla Yhdysvalloissa suurimpien automerkkien joukkoon.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat