Mainos

Toyota myöntyi sakkoihin Yhdysvalloissa

Japanilainen autonvalmistaja Toyota suostuu maksamaan Yhdysvalloissa yli 16 miljoonan dollarin eli noin 12 miljoonan euron sakot, koska ei kertonut viranomaisille autojensa kaasupolkimissa havaituista vioista tarpeeksi nopeasti.

Yhdysvaltain hallituksen edustajan mukaan sakon maksaminen tarkoittaa, että Toyota myöntää vastuunsa salailusta. Yhtiöllä oli tähän päivään asti aikaa valittaa sakosta.

Sakko on suurin mahdollinen, joka autonvalmistajalle Yhdysvalloissa nykyisten lakien mukaan voidaan määrätä. Maan liikenneministeriön mukaan Toyota pimitti poljinongelman viranomaisilta ainakin neljä kuukautta, vaikka tiesi riskeistä.

Toyotan kaasupolkimen vikojen epäillään aiheuttaneen Yhdysvalloissa useita kuolonkolareita, joiden korvauksista käydään oikeutta erikseen. Toyota kutsui tapahtumien vuoksi huoltoon yli kaksi miljoonaa autoa.

Toyotan ongelmat jatkuivat viime viikolla, kun yhtiö keskeytti Lexus GX 460 mallinsa myynnin turvallisuuspuutteiden vuoksi. Viikonvaihteessa yhtiö kutsui tarkastettaviksi myös 870 000 Sienna-tila-autoa Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.