Toyota laski myyntiennustettaan

Maailman suurin autovalmistaja Toyota leikkasi tänään kuluvan vuoden myyntiarviotaan 350 000 autolla. Uusi maailmanlaajuinen ennuste on 9,5 miljoonaa autoa. Yhtiö odottaa nyt myynnin kasvavan vain prosentin verran, kun aiempi arvio oli 5 prosenttia.

Syynä on ennen kaikkea Yhdysvaltain automarkkinoiden hyytyminen. Myös Toyota on saanut siipeensä, vaikka suuret amerikkalaiset autovalmistajat General Motors, Ford ja Chrysler ovat kärsineet pahimmin bensiinin kallistumisesta ja talouden yleisestä hidastumisesta.

Toyota pudotti myyntiennustettaan myös Euroopan, Latinalaisen Amerikan, Japanin ja muun Aasian markkinoilla, mutta tuntuvasti Yhdysvaltoja vähemmän. Kiinaa koskevan arvion yhtiö piti ennallaan. Ainoastaan öljyrahassa rypevän Lähi-idän ennuste muuttui ylöspäin.

Japanilaiskonserni on jo ilmoittanut suunnitelmistaan lisätä vähän kuluttavan Prius-mallinsa valmistusta Yhdysvalloissa bensajanoisten katumaastureiden sijasta.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat