Toyota ja Nokia yhteistyöhön - tuloksia nähtävissä jo ensi vuonna

Matkapuhelinyhtiö Nokia laajentaa yhteistyötään paikannuspalveluissa suurten autovalmistajien kanssa.

Nokia kertoo tehneensä sopimuksen Toyotan Euroopan haaran kanssa integroidakseen Here Local Search -palvelunsa Toyotan autojärjestelmiin. Palvelua käyttävien uusien autojen on määrä tulla markkinoille ensi vuonna Euroopassa, Venäjällä ja Lähi-Idässä.

Local Search -palvelu tulee käyttöön osana Toyotan Touch & Go -navigointi- ja viihdejärjestelmää.

Palvelun kerrotaan tarjoavan auton järjestelmään korkealaatuisia karttapalveluita ja käyttäjäyhteisön luomia sisältöjä, kuten miljoonia arvosteluita ja kuvia.

Toyotan mukaan Nokian kehittämä alusta on erinomainen pohja paikannukseen keskittyville luoville ratkaisuille.

Valmistajien mukaan Nokian paikannuspalvelun tarjoamia mahdollisuuksia autokäytössä pyritään entisestään kehittämään jatkossa.

The Next Web toteaa, että Nokia on tehnyt sopimuksia paikannuspalvelujensa käyttämisestä myös mm. BMW:n, Mercedes Benzin ja Volkswagenin kanssa. Lisäksi yhtiö tekee yhteistyötä Pioneerin ja Garminin kanssa.

Samoista markkinoista kilpailee myös hakukonejätti Google. Google on puolestaan tehnyt sopimuksen karttapalveluidensa käytöstä esimerkiksi Kia Motorsin kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat