Toukokuu on kukkakauppiaan toinen joulu

Puutarha-alalla eletään kiireistä aikaa. Äitienpäivä on vuoden toiseksi kiireisin sesonki heti joulun jälkeen.

Kauppapuutarhaliitto arvioi, että pelkästään erilaisia ruukkuruusuja lahjoitetaan äitienpäivänä yli miljoona kappaletta. Lisäksi äitejä kukitetaan muunlaisin ruukku-, leikko- ja kesäkukin. Esimerkiksi erilaiset kesäkukka-amppelit ovat olleet viime vuosina suosittuja äitienpäivälahjoja.

Kaikkiaan äitienpäiväkaupassa liikkuu arviolta noin 50 miljoonaa euroa eli runsas kymmenesosa koko vuoden kukkamyynnistä. Vain jouluna kauppiaat tekevät parempaa tiliä.

Kaikkiaan toukokuu on puutarha-alalle tärkeä sesonki. Äitienpäivän lisäksi tässä kuussa ostetaan ruusut ylioppilaille ja innokkaimmat puutarhurit aloittavat kesäkukkien istutuksen.

- Näyttäisi siltä, että toukokuu on toinen joulu, Suomen kukkakauppiasliiton puheenjohtaja Susan Toivonen myhäilee.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat