Totuus liikunnasta – tätä kukaan ei uskalla sanoa ääneen

On helppo sanoa, että säännöllinen treenaaminen ja oikeanlainen ruokavalio tukevat lihasten kehittymistä ja riittävä liikunta takaa sen, että kuka tahansa voi olla rantakunnossa tulevaisuudessa. Totuus on kuitenkin se, että tämä kaikki on helpommin sanottu kuin tehty, mutta mistä tämä johtuu?

Aivan kuten menestyminen muillakin elämänalueilla, liikunnan saralla menestyminen vaatii sitä, että perusasiat ovat hallussa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tiedetään, että juokseminen kuluttaa enemmän kaloreita kuin makoileminen tai sitä, että tiedetään salaatin olevan sipsejä terveellisempää. Jotta liikunnallisissa tavoitteissa voi onnistua, on tärkeää tiedostaa perusasiat, jotka ovat oikeanlaisen ajatusmaailman pohjana säännölliselle ja periksiantamattomalle uudelle liikunnalliselle elämäntavalle.

Oikeat ohjenuorat voivat auttaa jokaista selvittämään mielessään sitä, millä tolalla ajatusten olisi hyvä olla, jotta liikunta olisi juuri niin suuri osa elämää, kuin mistä kukin haaveilee – tarkoitti se sitten viikoittaista lenkkiä ystävän seurassa, uraa liikunnan parissa tai puolimaratonin juoksemista. Näitä ohjenuoria kuitenkaan harvoin uskalletaan esitellä liikuntaan tottumattomalle. Omaksumalla oikeanlaisen perustan omille liikuntaa ja terveellisiä elämäntapoja koskevalle ajattelulle voi jokainen unohtaa pikadieetit ja salipyrähdykset, sillä liikunta on tullut jokaisen elämään jäädäkseen.

Liikunnalle on omistauduttava

Usein liikuntaharrastuksen aloittamisen taustalla on vakaa päätös nopeasta muutoksesta: olipa taustalla oleva tavoite sitten mikä tahansa, sille määritellään tarkka tavoiteaika ja repsahduksille ei anneta sijaa. Tämänkaltainen ajattelu johtaa usein pian siihen, että uusi harrastus unohtuu heti kun vastaan tulee ensimmäinen vastoinkäyminen. Sen sijaan, että omistauduttaisiin esimerkiksi tiukalle 12 viikon dieetille, olisi tärkeää omistautua itse liikunnalle: oppia nauttimaan siitä, mikä tukee omaa kokonaisvaltaista terveyttä.

Olisi tärkeää ymmärtää se, että kilojen karistaminen tai mahdollisesti tulevaisuudessa juostu maraton ovat terveitä tavoitteita, mutta huomio on tavoitteiden sijaan tärkeä kiinnittää liikunnasta nauttimiseen. Sen sijaan, että haaveilisi nostavansa sata kiloa penkistä, olisi hyvä ajatella olevansa se, joka ei koskaan jätä treenejä välistä, sillä liikunnan ilo on niin suuri.

Kun tavoitteet saavutetaan pidemmällä tähtäimellä, ne myös pysyvät kauemmin. Tästä syystä olisi äärimmäisen tärkeää, että jokainen liikkuja ymmärtäisi sen, että tärkeintä on se matka, joka tavoitteita kohti kuljetaan. Lenkkeily ei ole jokaisen laji ja jos se ei tunnu vielä kymmenenkään lenkin jälkeen oikealta, voi olla parempi kokeilla jotain ihan muuta lajia, joka ehkä kuluttaa vähemmän kaloreita, mutta joka tutustuttaa mieltä ja kehoa liikunnan iloon. Kaikki eivät koskaan pysty juoksemaan maratonia, eikä syynä ole välttämättä fysiikka: juokseminen ei yksinkertaisesti ole kaikkien juttu.

Liikunta vaatii keskittymistä

Ei turhaan sanota, että liikunta on loistava tapa viettää omaa aikaa. Tämä pohjautuu siihen, että liikuntaan on keskityttävä. Yksi oman personal trainerin hyvistä puolista onkin se, että ohjaaja suuntaa ajatukset itse suoritukseen. Jotta liikkeet olisivat hallittuja ja puhtaita, on tärkeää, että liikkeille uhrataan ajatuksia – myös silloin kun paikalla ei ole ammattilaista. On hyvä pitää mielessä, että tähän perustuu myös se, että liikunnan sanotaan puhdistavan mieltä: ajatukset kirkastuvat kun ne sysää suosiolla hetkeksi muihin asioihin kuten urheilusuoritukseen.

Monet haaskaavat kuntosalilla aikaa pomppimalla laitteesta toiseen ja kokeilemalla hieman, että miltä mikäkin liike milläkin tapaa tehtynä tuntuu. Salilla hujahtaa tätä menoa helposti tunti, mutta jokaiselle lienee selvää, että tuon tunnin saavutukset voisivat pienellä ajatuspelillä moninkertaistua. Liikuntaan pätee hyvin vanha sanonta: kun teet jotain, tee se kunnolla.

Keho tottuu liikkeisiin

Suurin osa ihmisistä liikkuu joka viikko samaan tapaan: juoksee saman lenkin, nostelee samoja painoja, käy samalla jumppatunnilla. On tärkeää tiedostaa, että jos liikuntaharrastuksesta haluaa entistä intensiivisemmän ja kehitystä haluaa tapahtuvan, on panoksia kovennettava vähitellen.

Keho tottuu tiettyihin liikkeisiin ja suorituksiin ja tästä syystä liikuntaharrastukseen on syytä keksiä myös vaihtelua, jos haluaa kehittyä. Kun lihakset alkavat tottua tiettyyn treeniin, on kroppaa hyvä aika ajoin herätellä jollain aivan uudella treenimuodolla. Turha siis kuvitella, että se sama kahden kilometrin lenkki tulee tuottamaan tuloksia vielä kuukausien päästäkin. Uusi lajikokeilu tai aiempaa pidempi liikuntasuoritus ovat loistavia keinoja tuomaan vaihtelua liikuntaan.

On äärimmäisen tärkeää haastaa itseään liikunnalla, mutta ylilyöntien välttäminen on niin ikään ensisijaisen tärkeää. Kuntosali ei ole näytösareena ja omaa kehoa ei ole koskaan syytä venyttää suorituksissa äärimmilleen halusta näyttää rajojaan. Kilpailunhalu nostaa usein päätään, mitä suorituksiin tulee, mutta järkevä liikkuja laittaa terveytensä ykkössijalle ja tiedostaa, että jokainen meistä on erilainen suoriutuja ja jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, joihin liikunnan määrälläkään ei välttämättä ole minkäänlaista vaikutusta.

Aika kultaa muistot

Muistatko kuinka monta lenkkiä juoksit viime vuonna? Onko mielessäsi kirkkaana se, kuinka usein kävit toissavuonna kuntosalilla? Suurin osa ihmisistä ei todellakaan muista. Sääli. Vaikka omat kehitysaskeleet liikunnan saralla ovat usein tiukasti mielessä tapahduttuaan, unohtuvat asiat kun suoritukset kehittyvät. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kuten muillakin elämän osa-alueilla, harvempi osatavoitteen saavuttaminen jää kovin kirkkaasti mieleen pitkäksi aikaa. Tästä syystä olisi hyvä dokumentoida suoritukset jollain tapaa.

Aiempien tavoitteiden saavuttamisen seuraamisesta voi saada epätoivon hetkellä sellaista voimaa, joka auttaa jaksamaan. Kun keho ei anna lupaa liikunnalle tai laiskuus on ottamassa osaansa arjesta, on hyvä palata kirjattujen suoritusten äärelle ja muistella tunteita, joita pientenkin tavoitteiden saavuttaminen saa aikaan – kunhan on vaivautunut kirjaamaan nämä tunteet vaikkapa blogiin tai kalenteriin.

Ylös olisi hyvä kirjoittaa treeniaika, -paikka, ja -muoto. Eri liikuntasuorituksille olisi myös hyvä antaa pisteitä sen mukaan, miltä suoritus tuntui. Jälkikäteen voi olla hedelmällistä seurata nimittäin myös sitä, kuinka liikunnan ilo löytyi vähitellen kilometrien karttuessa ja sitä mukaa pisteiden kohotessa. Jos suoritukseen liittyi jokin erityinen tunne tai se oli vaikkapa erityinen onnistuminen arkisten asioiden unohtamisen muodossa, ei kannata arkailla tunteiden kirjoittamista paperille. Vaivannäöllä omasta liikuntahistoriastakin voi rakentaa voimavaran.

Liikunnalle on varattava aikaa

Kuten sanonta kuuluu, aikaa on elämässä niille asioille, joille sitä haluaa järjestää. Sama pätee liikuntaan. Harvalla on nykypäivän hektisessä yhteiskunnassa useita tunteja viikossa aikaa liikkua harrastuksensa parissa, jos liikunta ei ole intohimo. Jos liikunnan toivoo pysyväksi ja tiiviiksi osaksi omaa elämäänsä, on hyvin tärkeää, että siitä kehittyy henkireikä, jolle haluaa varata aikaa arjen kiireiden keskellä.

Kun kehoa ja mieltä tutustuttaa uudelleen liikunnan riemuun, olisi hyvä jo etukäteen arvioida, mikä on omaan aikatauluun Se Oikea aika liikkua. Heräätkö aamuisin hieman aikaisemmin urheillaksesi ennen työ- tai koulupäivää? Helpottaako lastenhoitourakka vasta illalla? On tärkeää pohtia konkreettista aikataulua jo etukäteen ja miettiä sitä, mikä aika juuri itselle on paras pyhitettäväksi urheilulle. On tärkeää hyväksyä myös se, että se aika ei välttämättä ole sama oman aviomiehen tai mieluisan lenkkiseuralaisen kanssa. Vaikka seurassa on useimpien mielestä mukavinta liikkua, on tärkeintä kuunnella omaa kehoaan ja suunnitella liikunta osaksi elämää omien ehtojen mukaisesti. Kahvakuulasta ei välttämättä innostu, vaikka naapurin lenkkiseuralainen olisi lajiin kuinka rakastunut.

Hyvä lähtökohta liikuntaharrastuksen järjestämiselle osaksi omaa aikataulua on se, että liikunnan ottaa lähtökohdaksi, jonka mukaan muut menot ajoitetaan. Sen sijaan, että viikoittainen lattianpesu veisi tilaa lenkiltä, antaa lenkin viedä suosiolla tilaa lattianpesulta. Tämä ajattelu erottaa tavallisesti amatööriurheilijat ammattilaisurheilijoista. Onkin tärkeää pitää mielessä, että myös ammattilaisurheilijat joutuvat silloin tällöin jättämään treenit väliin – kyllä heidänkin lapsensa sairastuvat ja ystävänsä järjestävät yhteisiä iltoja.

Lisää liikunnasta Suurin pudottaja -sarjassa:

Lue myös:

AVA / Heli Kuitunen

Osittainen lähde: Huffington Post

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat