Torstain aamuliikenteessä haastetta - lumipyry lähestyy Suomea

Sääennuste lupailee torstaiksi eteläiseen Suomeen sankkaa lumisadetta. MTV 3:n uutisten meteorologi Miina Mannisen mukaan lumisadealue ylittää Suomen etelärannikolta.

- Sateet alkavat lumipyrynä, mutta voivat muuttua rännäksi päivän mittaan.

- Pahimmassa tapauksessa torstain työmatkaliikenne on aamulla aika puuroista, Manninen tuumailee.

Lumi saattaa jäädä maahan etelässä

Sään odotetaan myös kylmenevän ensi viikolla. Uusimmat ennusteet lupailevat viikon päähän myös eteläiseen suomeen 10 asteen pakkasia. Mannisen mukaan on siis toiveita, että maa jäisi valkoiseksi.

- Täytyy kuitenkin muistaa, että näin pitkälle ulottuvat ennusteet voivat vielä muuttua moneen kertaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat