Toronton ammuskelusta joukkohysteria – kaksi kuoli ja lähes 20 loukkaantui

Kaksi nuorta on saanut surmansa Torontossa ulkoilmajuhlissa sattuneessa laukaustenvaihdossa. Lisäksi ainakin 19 muuta loukkaantui ammuskelun seurauksena. Yksi loukkaantuneista oli lapsi.

Osa loukkaantuneista oli saanut ampumahaavoja, osa taas loukkaantui ampumista seuranneessa joukkohysteriassa.

– Ensin luulin, että kyseessä oli ilotulitus, mutta sitten tajusin, että ne olivat laukauksia. Ihmisiä juoksi paniikissa, kolme tyttöä juoksi kauhusta kirkuen ohitseni, tapahtumia todistanut naapuri kuvailee.

Juhliin oli ottanut osaa kaikkiaan yli 200 ihmistä. Surmansa saaneet olivat noin parikymppinen mies sekä teinityttö

Ammuskelussa käytettiin useampaa kuin yhtä asetta. Poliisin saamien silminnäkijäkuvausten mukaan myös ampujia oli todennäköisesti useampia. Uutistoimisto AFP:n mukaan kyse olisi ollut kahden henkilön välisestä ammuskelusta.

Poliisi kertoo ottaneensa kiinni yhden henkilön tapahtumiin liittyen ja etsivänsä vielä epäiltyjä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat