Tornadot riepottelivat Teksasia – rekat pyörivät kuin leluautot

Kaksi tornadoa on kylvänyt mittavaa tuhoa Teksasissa, Dallasin kaupungin eteläpuolella.

Tornadoista on tehty ainakin kaksi varmaa havaintoa, ja toinen pyörremyrskyistä iskeytyi maahan vain seitsemän kilometrin päässä Dallasin keskustasta.

Silminnäkijöiden ja paikallisen median mukaan pyörretuulet heittelivät rekkoja kuin leluautoja, katkoivat voimalinjoja ja ruhjoivat taloja.

Paikoin kaasulinjat ovat vahingoittuneet ja kokonaiset talot kadonneet perustaltaan. Tornadot tekivät valtavaa aineellista tuhoa erittäin tiheästi asutuilla alueilla, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole kerrottu hengenmenetyksistä.

Kaikki lennot Dallas -Forth Worthin lentokentältä keskeytettiin tiistaina yöllä Suomen aikaa ja matkustajat ohjattiin tornadosuojiin. Lentojen on ennakoitu jatkuvan aikaisintaan aamulla, sillä kaikki kentällä myrskyn aikana olleet koneet on tarkastettava.

Texasin alueella onkin annettu useita uusia tornadovaroituksia. Myrskyt ovat Yhdysvaltain sääpalvelun mukaan ”suuria ja erittäin vaarallisia”. Sääennusteiden mukaan tilanne rauhoittuu Dallasin alueella Suomen aikaan aamuyöllä.

Katso Mari Paavosepän juttu:

Lue myös:

    Uusimmat